Musiikkidokumentti Suurkaupungin kasvot Yle Teemalla Suomalaisen musiikin päivänä

MUSIIKKIDOKUMENTTI SUURKAUPUNGIN KASVOT 

”Häijynkuuloinen kakofonia!” ”Katastrofi rautateillä!” ”Ei tätä ihmiskorva kestä!”

Suurkaupungin kasvot on kaksiosainen musiikkidokumentti, joka kertoo varhaisista suomalaisista modernisteista sekä ihmisistä suurkaupungin valossa ja varjossa. Dokumentti seuraa neljän suomalaisen säveltäjän elämäntarinoita ja musiikkia aikana, joka mullisti vallankumouksellisella tavalla klassisen musiikin estetiikan. Vahvasti visuaalinen ja muodoltaan ennakkoluuloton Suurkaupungin kasvot on Yle Musiikin tuottama ja se esitetään Suomalaisen musiikin päivänä. 

1900-luvun alkupuolella vaikuttaneet suomalaiset modernistisäveltäjät Ernest Pingoud, Väinö Raitio, Aarre Merikanto ja Uuno Klami seurasivat Igor Stravinskyn, Aleksandr Skrjabinin ja Arnold Schönbergin jalanjälkiä. He hylkäsivät monisatavuotisen ihanteen, jossa musiikin katsottiin edustavan ajatonta totuutta. Nuoret säveltäjät tulivat kyseenalaistaneeksi suomalaisen kansallisidentiteetin, jota maan kulttuurieliitti oli vuosikymmenien ajan rakentanut kalevalaisen sankaritaruston ja siihen liittyvien rituaalien varaan. 

Dokumentti jakaa saman kokemuksen, jonka nuoret suomalaistaiteilijat sata vuotta sitten kokivat tutkimusmatkoillaan modernin elämäntavan valtaamiin suurkaupunkeihin. Musiikin näyttämönä nähdään kaupunkien kadut ja niiden valossa ja varjossa eri aikakausina kulkevat ihmiset.

Kuunneltuaan säveltäjien musiikkia dokumentin vastaava ohjaaja Mauri Ahola oivalsi sen olevan kuin valtava aarrearkku täynnä jalokiviä. Musiikin olemus vaikutti vahvasti dokumentin tekemiseen: “Kun RSO:n ylikapellimestari Hannu Lintu toteaa, että modernistit hylkäsivät harmonian ja melodian, dokumentin teossa se tarkoitti, että on hylättävä juoni ja tietty kompositio. Niiden sijaan on kyse rytmistä ja väreistä, arvaamattomuudesta ja yllätyksellisyydestä.”   

Rytmi

Dokumentin ensimmäinen osa Rytmi seuraa suomalaisen modernismin ensimmäistä aaltoa säveltäjien nuoruusvuosista 1920-luvun lopulle. Uudet nousevat aatteet, tieteen läpimurrot ja moderni elämäntapa järkyttivät vanhan maailman perustuksia. Siinä missä suhteellisuusteoria, kvanttifysiikka, psykoanalyysi, elokuvat, äänilevyt, mikrobiologia, naisasialiike ja sosialismi muuttivat peruuttamattomasti kuvaa ympäröivästä todellisuudesta ja ihmisestä, modernit säveltäjät halusivat todentaa musiikissaan uutta aikakautta. 

Värit

Toinen osa Värit alkaa 1920-luvun lopulta, jolloin säveltäjät yrittivät selvitä seuraavan kymmenluvun kansallisesta nostalgiasta ja yhtenäiskulttuurin arvoihin pohjautuvista vaatimuksista suomalaisessa musiikkielämässä. Sotien aikana ja niiden jälkeisinä vuosina säveltäjien tarinat kääntyvät tragediaksi. Kun modernismin toinen aalto nousee muualla Euroopassa, käpertyy Suomi kalevalaiseen menneisyyteensä. Värit-osassa osassa käsitellään myös suomalaista musiikkikulttuuria naissäveltäjien näkökulmasta. 

Dokumentin asiantuntijahaastateltavina ovat: Hannu Lintu, Kalevi Aho, Tytti Arola, Tuomas Haapanen, Mikko Heiniö, Hanna Isolammi, Tuula Karjalainen, Kai Kartio, Antero Karttunen, Laura Kolbe, Hannu Salmi, Dmitri Sollertinsky ja Lotta Wennäkoski. Radion sinfoniaorkesteri on dokumentissa keskeisessä roolissa musiikin tulkitsijana.  

Käsikirjoitus: Mauri Ahola, Elina Heiskanen, Osmo Tapio Räihälä. 

Ohjaus: Mauri Ahola, Elina Heiskanen.

Pääkuvaaja: Raimo Uunila. Leikkaus ja VFX-efektit: Teemu Kokkonen.

Lähetykset Yle Teemalla Suomalaisen musiikin päivänä 8.12.2019 klo 14.00 ja 14.52. Yle Areenassa 2.12. alkaen.

Lisäksi Yle Teema lähettää dokumentin musiikkia RSO:n esittämänä:

klo 15.50 Aarre Merikanto: Pan, klo 16.05 Väinö Raitio: Kuutamo Jupiterissa ja klo 16.20 Uuno Klami: Psalmus.  

Vastaava ohjaaja: Mauri Ahola p. 0400 964304

Tuottaja: Katri Henriksson  katri.henriksson@yle.fi, p. 040 8442793

Vastaava tuottaja: Miikka Maunula, Yle Luovat sisällöt/Musiikki