Ideasta konsertiksi – tapahtuman järjestämisen ABC -kurssi nuorille

Kurssilla käydään läpi tapahtumatuotannon perusteita oman konsertin järjestämisen näkökulmasta. Kurssilla saat tietoja ja taitoja muun muassa tapahtuman suunnittelusta, aikataulutuksesta, käytännön toteutuksesta sekä tiedotuksesta. Kurssiin kuuluu osallistuminen Tampereella järjestettävään Nuori soittaa! -tapahtumaan.

Kurssi on suunnattu musiikkioppilaitosten 15 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille oppilaille. Kurssin sisällyttämisestä oppilaan opintosuunnitelmaan sovitaan omassa oppilaitoksessa. Kurssi voi olla esimerkiksi osa syventäviä opintoja tai lopputyötä. Kurssin järjestää Käpylän musiikkiopisto.

Kurssin ajankohta, toteutustapa ja kustannukset

Kurssi järjestetään 24.8.-9.11.2026.
Kurssilla on Zoom-etätunnit verkossa maanantaisin klo 18-18.45 ja lisäksi käytännön harjoittelua Nuori soittaa! -tapahtumassa Tampereella la 7.11.2026. Luentoja on yhteensä 11 kappaletta ja talkootyön määrä tapahtumassa on n.6 tuntia.

Nuori soittaa! -tapahtumassa olemme mukana erilaisissa tehtävissä muun muassa esiintymispaikkojen järjestelyistä aina esiintyjien ja yleisön vastaanottoon, tai juontamiseen. Kurssi on muuten maksuton, mutta jokaisen oppilaan matkat ja mahdollisen majoituksen hoitaa perhe tai oma oppilaitos. Sopikaa näistä oman oppilaitoksen kanssa ennen kurssille ilmoittautumista.

Kurssille ilmoittautuminen ja lisätietoja tämän linkin kautta:

https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSdTFFWR4GS1QcteuPIvoO58zDSRSAn8dHrcqxvF0Fci6npjIg/viewform?usp=header

Ilmoittautuminen 20.8.2026 mennessä lomakkeen kautta.

Lisätietoja / opettaja: Sirpa Lahti, sirpa.lahti@kmo.fi, 050 – 449 8922

Lataa tämä ilmoitus PDF:nä