
SML:n pj Sanna Saarinen (vas) ja hallituksen jäsen Eeva-Maija Talasma ottivat palkinnon vastaan Educa-messuilla Helsingissä.
Vuoden koulutusvaikuttaja 2024 -tunnustus on myönnetty suomalaiselle musiikkiopistojärjestelmälle. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n vuosittainen kasvatus- ja koulutusalan tunnustus palkitsee ansioituneen henkilön tai yhteisön ja sen kriteereitä ovat mm. pitkäjänteinen työskentely kasvatuksen ja koulutuksen parissa sekä rohkeus nostaa esiin ajankohtaisia asioita. Palkittavaa tahoa edustaa Suomen musiikkioppilaitosten liitto (SML).
– On todella hienoa, että suomalainen musiikinopetus on saanut tämän tunnustuksen, sillä musiikkioppilaitokset ympäri maan tekevät aivan huikeaa työtä lasten ja nuorten kanssa, kommentoi SML:n puheenjohtaja Sanna Saarinen.
SML:n jäseninä on 87 musiikkiopistoa ja 11 konservatoriota, ja niiden parissa on n. 62 000 lasta ja nuorta soittajaa, joista 22 500 osallistuu varhaisiän musiikkikasvatukseen eli muskaritoimintaan. – Yksi suomalaisen musiikinopetuksen ehdottomista vahvuuksista on sen laatu, joka syntyy innostavien ja ammattitaitoisten opettajien työn tuloksena, kertoo SML:n toiminnanjohtaja Olli-Pekka Martikainen. – Meidän tavoitteenamme on, että jokaisella Suomessa asuvalla lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus musiikin opiskeluun, riippumatta perheen resursseista tai asuinpaikasta.
Varsinaisen toimintansa lisäksi suomalaiset musiikkiopistot tavoittavat vuosittain n. 86 000 lasta ja nuorta yhteistyössä koulujen ja päiväkotien kanssa, ja ne järjestävät n. 10 000 kulttuuritapahtumaa eri puolilla maata.
– Erityisesti pienemmillä paikkakunnilla musiikkiopiston merkitys kunnan veto- ja pitovoimalle on suuri, sillä siellä muita kulttuuripalveluiden tuottajia on yleensä vähemmän kuin suurilla paikkakunnilla, Martikainen toteaa.
Suomen musiikkioppilaitosten liitto kiittäää OAJ:ta kunniamaininnasta ja Suomen musiikinopettajien liitto SMOL:ia ehdotuksesta.
*****
– OAJ:n uutinen aiheesta
Lisätietoja:
Olli-Pekka Martikainen
SML:n toiminnanjohtaja
Puh. +358 45 7877 1787
olli-pekka.martikainen[at]musicedu.fi
Mikko Kapanen
SML:n tiedottaja
Puh. +358 45 7873 6268 (ma-to)
mikko.kapanen[at]musicedu.fi