Vahvistetaan järjestelmässäkin vahvuuksia
Laki taiteen perusopetuksesta on siinä vaiheessa, että eduskunnan sivistysvaliokunta on kuulemisensa kuullut ja lähettänee sen lähipäivinä mietintönsä myötä suuren salin päätettäväksi. Tässä syksyn mittaan pohtimiani ajatuksia, joista osaan on toiveissa saada myönteinen ratkaisu, kaikkiin ehkä ei.
Hallituksen esitys uudeksi taiteen perusopetuslaiksi sisältää paljon kannatettavaa. Tavoitteet saavutettavuuden parantamisesta ja rakenteiden selkeyttämisestä eri taiteenalat huomioiden ovat perusteltuja. Uudistuksessa on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei samalla heikennetä niitä rakenteita, joiden varaan suomalaisen taidekasvatuksen kansainvälisesti tunnustettu laatu on rakentunut.
Taiteen perusopetuksen kantamuoto ovat jo vuosikymmenten ajan olleet musiikkioppilaitokset, joita edustamaan seitsemänkymmenvuotias liittommekin on perustettu. Niiden rinnalle on vähitellen kasvanut myös monipuolinen ja monimuotoinen muiden taiteenalojen oppilaitosten verkosto. Musiikkiopistot ovat olleet rakentamassa satojen tuhansien suomalaisten musiikkisuhdetta ja koko musiikkioppilaitosjärjestelmä konservatorioineen on, osana koulutusjatkumoa yhdessä ammattikorkeakoulujen ja Taideyliopiston kanssa, luonut kansainvälistäkin huomiota saaneen musiikki-ihmeen.
Järjestelmän kulmakivi löytyy paljon korkeakouluja tai ammatillista koulutusta aiemmasta vaiheesta: varhaisiän taidekasvatuksesta, musiikissa musiikkileikkikoulusta eli tutummin muskarista, jossa moni lapsi kohtaa ensimmäistä kertaa tavoitteellisen taidekasvatuksen. Silti ei ole varmaa, että opetussuunnitelmallinen varhaisiän musiikkikasvatus olisi jatkossa yksiselitteisesti osa valtionosuuteen oikeuttavaa taiteen perusopetusta.
Olisi iso virhe, mikäli se ei olisi. Muskari on pedagogisesti suunniteltua opetusta, jossa lapsi etenee alaan erikoistuneiden pedagogien ohjauksessa ikä- ja kehitysvaiheensa tavoitteiden mukaisesti. Taiteen perusopetus on johdonmukainen oppimisen polku. On vaikea ymmärtää, miksi sen ensimmäinen askel jätettäisiin järjestelmän ulkopuolelle. Opetussuunnitelmaan perustuva varhaisiän musiikkikasvatus tulee tunnistaa olennaiseksi osaksi taiteen perusopetusta.
Saavutettavuuden lisääminen on tärkeä tavoite, mutta sen ei tule tapahtua opetuksen laadun kustannuksella. Suomalaisen musiikkioppilaitosjärjestelmän vahvuus on ollut sen osaamisperusteisuus. Oppilaita on kannustettu etenemään omien valmiuksiensa ja vahvuuksiensa mukaisesti kohti yhä syvempää osaamista eikä oppimistavoitteiden saavuttamista ole arvioitu pelkästään opetukseen osallistumisen kautta.
Opintopisteisiin perustuva järjestelmä selkiyttänee rakenteita, mutta samalla on muistettava, että opintopiste on luotu kuvaamaan oppijan saavuttamaa osaamista ja sen saavuttamiseksi tarvittua työtä. Jos siirryttäisi osaamisen arvioinnista vain osallistumisten laskentaan, vaarana olisi koko järjestelmän perustan mureneminen.
Musiikin opetuksessa on erityispiirteitä, joita ei tule uudistuksessa sivuuttaa. Soiton- tai laulunopetus perustuu käsityötaitojen välittämisen pitkään mestari-kisälli -perinteeseen. Oppiminen tapahtuu pitkäjänteisessä yksilöllisessä vuorovaikutuksessa opettajan ja oppijan välillä ja sen laatu voi syntyä vain akustisesti määrittyvässä oppimisympäristössä. Hienovaraisia äänen sävyjä, intonaatiota, artikulaatiota ja muita musiikillisia yksityiskohtia ei voida luotettavasti arvioida tilassa, jossa on myös muuta ääntä.
Musiikin taiteen perusopetusta on nykyisin saatavilla käytännössä koko Suomessa. Maakunnissa toimivat oppilaitokset eivät ainoastaan tarjoa opetusta, vaan tarjoavat ihmisen kokoisia työpaikkoja, ylläpitävät alueellista kulttuurielämää ja luovat yhteisöllisyyttä. Tämä verkosto on herkässä tasapainotilassa, jota väestörakenteen muutos haastaa joka tapauksessa paitsi kasvukeskuksissa, erityisesti niiden ulkopuolella.
Mikäli uudistuksen valmistelun yhteydessä suunniteltuja resurssilisäyksiä ei toteuteta, muiden taidealojen rahoitus voi lisääntyä vain musiikin kustannuksella. Seuraukset näkyvät nopeasti epätarkoituksenmukaisina opetusjärjestelyinä, opetustarjonnan supistumisena, henkilöstön vähenemisenä ja palveluiden nopeana häviämisenä kasvukeskusten ulkopuolella. Kerran menetettyä osaamista ja valtakunnallisesti kattavaa palveluverkkoa on vaikea myöhemmin lisärahoituksellakaan rakentaa uudelleen.
On tärkeää, että lakiuudistus etenee niin, että sen mukaiset opetussuunnitelmaperusteet saadaan julki aikataulutetusti ja mahdollisimman aikaisin. Oppilaitosten on pystyttävä valmistautumaan muutoksiin huolellisesti, kouluttamaan henkilöstöä ja rakentamaan uudet käytännöt pedagogisista lähtökohdista käsin. Opetussuunnitelma ei saa olla pelkkä hallinnollinen asiakirja, sen tulee olla opetuksen laadun tärkein työkalu ja tae.
Lopulta taiteen perusopetuksessa ei kuitenkaan ole kyse pelkästään opetustunneista tai euroista, vaan sivistyksestä, yhteisestä muistista ja kyvystä luoda uutta. Taiteen perusopetuksen kehittäminen mahdollistaa kulttuurisesti kestävän tulevaisuuden. Henkisestä huoltovarmuudesta ja varautumisesta puhuttaessa on syytä kysyä, mitä niillä lopulta suojellaan. Taide ei ole vain jotain, mitä yhteiskunnan tulee suojella. Se on jotain, mikä suojelee yhteiskuntaa.
Taiteen perusopetuksen uudistus on syytä toteuttaa järjestelmän vahvuuksia vahvistamalla. Varhaisiän musiikkikasvatuksen asema on turvattava, osaamisperusteisuuden on säilyttävä uudistuksen ytimessä, riittävä rahoitus on varmistettava ja muutosten toteuttamiseen on annettava riittävästi aikaa.
Petri Vainiotalo
Huittisten musiikkiopiston rehtori ja SML:n hallituksen jäsen