
SML opettajan kohtaamispaikkana
SML-blogi 24.9.2026
Tähän alkuun on hyvä laittaa muutama rivi omasta taustastani, opetusvuosilta.
Jo nuoruudessa opetin soittotunneilta saamiani oppeja eteenpäin ”naapurin lapsille”, kun itsekin olin vielä omien TPO-opintojen parissa. Samanlaisia nuoria opekollegoja oli vain pari, mutta oma opiskelu antoi paljon virikettä neuvojen edelleen jakamiseen.
Musiikinopettajakoulutuksen jälkeen työtehtävät peruskoulussa ja lukiossa totuttivat vallitsevaan tilanteeseen: musiikinopettaja on usein koulunsa ainoa tämän aineen opettaja. Kollegoita oli etsittävä kauempaa.
Myöhemmin siirtyessäni koulun musiikinopetuksesta kansalaisopiston TPO-opetukseen ja vapaan sivistystyön puolelle, oli tilanne kutakuinkin sama. Oppilaitoksessa oli monipuolinen oppiainevalikoima ja musiikinopettajista suuri osa sivutoimisia; paikalla vain yhtenä päivänä viikossa, jolloin yhteiset hetket rajoittuivat konserttipäiviin.
Nykyisessä työpaikassani musiikkiopistossa on talo täynnä soitonopettajia ja yhteiset tilat mahdollistavat kollegiaalisuuden. Tämän lisäksi tarvitaan myös laajempia verkostoja ja mahdollisuuksia kohtaamiseen ja vinkkien jakamiseen; osa opettajista opettaa eri paikkakuntien toimipisteissä tai aikataulut eivät muutoin kohtaa. Lisäksi osassa soittimista kollega löytyy muualta kuin omasta talosta, ja esimerkiksi OPS-uudistusta käynnistellessä on hedelmällistä jutella toisen talon kollegalle.
Suomen musiikkioppilaitosten liiton järjestämät oppilaitosväen aamukahvit ovat loistava tapa päästä kuulolle ja keskustelemaan yhteisten teemojen äärelle. SML:n hallitukselle on hyvä antaa aktiivisesti syötettä, jotta hallitus on tietoinen kentän ajatuksista. Tilaisuus on siis tarkoitettu muillekin kuin rehtoreille, jos joku miettii kohderyhmää. Rohkeasti mukaan! Ja jos on joskus mahdollista osallistua vähän isommallakin porukalla SML:n kevät- tai syyspäiville, niin pääsee tapaamaan muita kasvoista kasvoihin. Silloin kun ei itse pääse paikalle, voi oman oppilaitoksen edustaja viedä terveisiä suuntaan ja toiseen.
Säännöllisesti sähköpostiin kilahtavat uutiskirjeet antavat hyviä vinkkejä ajankohtaisista asioista. Kirjeen avulla löytyvät koulutukset, tapahtumat ja muut kiinnostavat kohtaamismahdollisuudet. Uutiskirjeen myötä tulee myös kurkattua SML:n nettisivuille, joilta löytyy varsinainen tietopankki ja uutisten arkisto. Miten uutiskirje saavuttaa oppilaitoksessanne koko henkilöstön?
Jos nyt rehtorina luet tätä blogia, niin tuumaile, miten saataisiin aiempaa paremmin eri oppilaitosten opettajat ja osaaminen kohtaamaan ja tulemaan tietoiseksi myös SML:n tarjoamista mahdollisuuksista.
On ollut myös hienoa huomata, että Suomen musiikkioppilaitosten liiton ison yhteisen verkoston lisäksi on olemassa lukuisia alueellisia ja soitinkohtaisia ryhmittymiä – niin hallinnolla kuin opettajillakin. Nämä ovat varsin tarpeellisia keskustelufoorumeita. Osa tapaamisista on helppo järjestää myös etänä, jolloin kustannuspuoli kevenee. Etäyhteydet mahdollistavat myös kansainväliset webinaarit, keskustelufoorumit ja muut kontaktit vihreällä tavalla. Mahdollistetaan myös oppilaillemme näitä tilaisuuksia, joissa tapaa lajitovereita Suomesta ja ulkomailta!
Joskus voi olla ihan hyvä avartaa ajatteluaan myös eri soitinryhmien tilaisuuksissa, tai hurjimmillaan jopa ihan eri aloilta tulevien ihmisten kesken! Joten jos tarkkaan ajattelee; työurani alkuvaiheen moninaiset työyhteisöt erilaisine taustoineen ja opetusprofiileineen ovat olleetkin itse asiassa suuri rikkaus. On hyvä ymmärtää ja huomioida monia erilaisia ajattelutapoja.
Oli kyseessä sitten SML:n järjestämä tapahtuma, tai jonkun muun koolle kutsuma tilaisuus, kannustan osallistumaan! Kohtaamiset virkistävät mieltä, antavat ajattelun aihetta ja saamme olla itse aktiivisesti vaikuttamassa tulevaisuuteen.
Marja Ikonen
SML:n hallituksen jäsen
Mikkelin musiikkiopiston rehtori
