Ilari Iivonen, Musiikkiopisto Avonian rehtori ja SML:n hallituksen jäsen
Suomessa valmistellaan parhaillaan merkittävää uudistusta taiteen perusopetusta koskevaan lainsäädäntöön. Kyse ei ole pienestä teknisestä päivityksestä, vaan koko järjestelmää koskevasta muutoksesta, joka vaikuttaa suoraan kymmeniin tuhansiin lapsiin ja nuoriin – sekä siihen, millaisena suomalainen musiikkikasvatus tulevaisuudessa näyttäytyy.
Kesäkuussa 2025 julkaistu työryhmän ehdotus ja sitä seurannut lausuntokierros ovat herättäneet paljon keskustelua, erityisesti musiikin näkökulmasta. Uudistuksen tavoitteet ovat sinänsä kannatettavia: saatavuuden parantaminen, saavutettavuuden lisääminen, laadun vahvistaminen ja rahoitusjärjestelmän uudistaminen. Kysymys kuuluu kuitenkin: vievätkö ehdotetut toimenpiteet meitä todella kohti näitä tavoitteita?
Musiikkikasvatuksen osalta vastaus ei ole yksiselitteisen myönteinen.
Musiikki on taiteen perusopetuksen selkäranka. Taiteen perusopetus ei ole marginaalinen ilmiö. Vuonna 2024 sen piirissä oli yhteensä 127 000 oppilasta – enemmän kuin lukioissa. Näistä musiikin osuus on 84 5000 oppilasta (musiikin varhaiskasvatus, perus- ja syventävät opinnot), eli yli puolet kaikista. Pelkkä oppilasmäärä ei kuitenkaan kerro koko kuvaa. Kun tarkastellaan opetustunteja, musiikin osuus nousee noin 80 prosenttiin. Tämä kertoo olennaisesta asiasta: musiikki ei ole vain yksi taiteenala muiden joukossa, vaan koko järjestelmän kantava voima. Tästä näkökulmasta on vaikea ymmärtää ehdotuksia, jotka käytännössä vähentäisivät musiikin resursseja. Jos suurin käyttäjäryhmä ja kysytyin taiteenala menettää rahoitusta, miten samalla voidaan parantaa saatavuutta?
Kysyntä ylittää tarjonnan – ja ero kasvaa. Yksi keskeisimmistä ongelmista suomalaisessa musiikkikasvatuksessa on jo pitkään ollut kysynnän ja tarjonnan epätasapaino. Vuonna 2023 musiikin opintoihin haki noin 15 000 lasta ja nuorta. Heistä 3 500 jäi ilman oppilaspaikkaa. Toisin sanoen tuhannet motivoituneet lapset ja nuoret jäävät vuosittain järjestelmän ulkopuolelle. Tilanne ei ole hetkellinen poikkeus, vaan rakenteellinen ongelma kasvukeskuksissa. Kun tähän lisätään vielä se, että valtionrahoituksen ulkopuolisissa oppilaitoksissa opiskelee noin 12 000 musiikin oppilasta, kuva kirkastuu entisestään: kysyntä on selvästi suurempaa kuin nykyinen järjestelmä pystyy palvelemaan.
Tässä tilanteessa musiikkikasvatuksen resurssien vähentäminen ei ratkaise ongelmaa – se pahentaa sitä.
Rahoitusmalli ratkaisee suunnan. Yksi uudistuksen keskeisistä elementeistä on rahoitusjärjestelmän muuttaminen. Nykyisessä mallissa musiikilla on oma erillinen rahoitusmomenttinsa, mikä heijastaa sen erityispiirteitä – erityisesti yksilöopetuksen tarvetta.
Ehdotuksessa tämä musiikin erillisrahoitus olisi poistumassa.
Tämä herättää perustellun kysymyksen: miten musiikin pedagogiset erityisvaatimukset huomioidaan jatkossa? Musiikin opetus ei ole suoraan verrattavissa moniin muihin taiteenaloihin. Soitonopetus vaatii yksilöllistä ohjausta, pitkäjänteistä harjoittelua ja merkittävän tuntimäärän. Jos rahoitusmalli ei tunnista näitä realiteetteja, seurauksena on väistämättä laadun heikkeneminen. Rahoituksen tulisi perustua todelliseen kysyntään ja taiteenalakohtaisiin tarpeisiin. Muuten vaarana on, että järjestelmä muuttuu näennäisesti tasapuoliseksi, mutta käytännössä epäreiluksi.
Opetuksen määrä. Tällä hetkellä musiikin valtionosuusoppilaitoksissa opiskellaan käytännössä laajan oppimäärän mukaisesti, noin 1300 tuntia. Tämä mahdollistaa pitkäjänteisen kehittymisen ja luo pohjan myös ammatillisille opinnoille. Jos oppimäärä kaventuu, kaventuvat myös oppimismahdollisuudet. Oppilailla on ollut erilaisia tavoitteita ja tarpeita. Osa oppilaista on harrastanut kevyemmin, jopa keskeyttänyt opinnot ja osa jatkanut ammattiopintoihin saakka. Joustavuus on ollut järjestelmän vahvuus – ei ongelma.
Varhaisiän musiikkikasvatus on musiikin opetuksen perusta. Yksi huolestuttavimmista ehdotuksista liittyy varhaisiän taidekasvatuksen rahoitukseen. Työryhmä esittää sen poistamista valtionrahoituksen piiristä. Musiikin näkökulmasta tämä on kriittinen kysymys.Varhaisiän musiikkikasvatus ei ole erillinen lisä, vaan koko oppimispolun perusta. Se kehittää lasten kielellisiä, motorisia ja sosiaalisia taitoja sekä luo pohjan myöhemmälle oppimiselle. Aivotutkimuksen mukaan varhainen musiikkikasvatus tukee aivojen kehitystä laaja-alaisesti. Se parantaa muistia, keskittymiskykyä ja ongelmanratkaisua sekä vahvistaa tunnetaitoja.
Laatu syntyy osaamisesta – ei sattumalta. Musiikkikasvatuksen korkea taso Suomessa ei ole syntynyt itsestään. Sen taustalla on vahva opettajankoulutus ja selkeät kelpoisuusvaatimukset. Ehdotukset, jotka heikentäisivät näitä vaatimuksia, ovat riski koko järjestelmän laadulle.Musiikin opettaminen vaatii sekä taiteellista että pedagogista osaamista. Suomessa tämä yhdistelmä on varmistettu koulutusjärjestelmän kautta: opettajilla on korkeakoulutasoinen koulutus sekä pedagogiset opinnot. Jos tästä tingitään, tingitään myös opetuksen laadusta.
Lasten ja nuorten ensisijaisuus on turvattava. Taiteen perusopetuksen keskeinen tehtävä on tukea lasten ja nuorten kasvua ja oppimista. Tämä periaate tulee säilyttää myös uudistuksessa. Resurssien kohdentaminen lapsiin ja nuoriin ei ole vain pedagoginen kysymys – se on myös yhteiskunnallinen investointi. Varhainen oppiminen on tehokkainta, ja sen vaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen. Jos resursseja hajautetaan liikaa, vaarana on, että juuri tämä ydintehtävä hämärtyy.
Musiikki on enemmän kuin harrastus. Musiikkioppilaitosjärjestelmä on yksi suomalaisen sivistysyhteiskunnan kulmakivistä. Sen merkitys ei rajoitu yksilöihin, vaan ulottuu koko yhteiskuntaan. Musiikki edistää hyvinvointia, osallisuutta ja oppimista. Se vahvistaa yhteisöllisyyttä ja kulttuurista identiteettiä. Se on myös osa henkistä huoltovarmuutta – kykyä kestää ja käsitellä kriisejä.
Suomi tunnetaan maailmalla musiikin suurvaltana. Tämä asema ei ole itsestäänselvyys, vaan pitkäjänteisen työn tulos.
Lakiuudistus vaatii tarkkuutta ja tietopohjaa. Lainsäädäntöuudistus on mahdollisuus kehittää järjestelmää – mutta vain, jos päätökset perustuvat tietoon ja kokonaisymmärrykseen.
Musiikin osalta keskeiset kysymykset ovat selkeitä:
- Miten vastataan kasvavaan kysyntään kasvukeskuksissa?
- Miten turvataan laadukas opetus?
- Miten huomioidaan taiteenalakohtaiset erityispiirteet?
- Miten varmistetaan koko maan kattava saavutettavuus?
Yksi asia on varma: ratkaisut, jotka heikentävät resursseja suurimman kysynnän alueella, eivät vie kohti asetettuja tavoitteita.
Lopuksi: suunnanvalinta ratkaisee. Taiteen perusopetuslain uudistus on käännekohta. Se määrittää, millaisena suomalainen musiikkikasvatus kehittyy seuraavien vuosikymmenten aikana.
Valinta on selkeä:
Jatketaanko järjestelmän kehittämistä vahvuuksien pohjalta – vai lähdetäänkö purkamaan rakenteita, jotka ovat tehneet Suomesta musiikin suurvallan?
Jos tavoitteena on aidosti parantaa saatavuutta, saavutettavuutta ja laatua, musiikin asemaa ei voi heikentää. Päinvastoin – sitä tulee vahvistaa.
Kyse ei ole vain musiikista. Kyse on siitä, millaista sivistystä, osaamista ja tulevaisuutta haluamme rakentaa.