Janne Murto, rehtori, Pop & Jazz Konservatorio

Kuluvan vuoden tärkein asia taiteen perusopetuksen kentällä on valmisteilla oleva lakiuudistus. Lakiehdotukseen (VN/18125/2025) tuli pari sataa lausuntoa, jotka ovat nähtävinä lausuntopalvelussa. Luin ne kaikki ja tässä artikkelissa annan yhteenvedon lausunnoista ja joitakin omia näkemyksiäni lakiuudistuksesta. Tämän kirjoituksen tekemisessä ei ole käytetty apuna tekoälyä. 

Pykälään 1 Taiteen perusopetuksen tarkoitus ja tavoitteet tulleista muutosehdotuksista valtaosassa kannatettiin lasten ja nuorten ensisijaisuuden säilyttämistä. Monet niistäkin, jotka eivät vaatineet ensisijaisuutta kirjattavaksi lakiin, kommentoivat, että lasten ja nuorten mahdollisuuksista opintoihin olisi kuitenkin pidettävä huolta. 

Lasten ja nuorten ensisijaisuuden poistamista ovat käsittääkseni vaatineet juristit ikäsyrjinnän kieltoon vedoten.  SML:n lausunnossa ensisijaisuuden säilyttämistä perustellaan mm. sillä, että Suomen perustuslain ja YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaan lapsilla on oikeus saada heidän tarpeisiinsa suunnattua koulutusta ja kasvatuksellisesti turvallinen oppimisympäristö. Myös Lapsen oikeuksien sopimus korostaa erityisesti lasten oikeutta osallistua taide- ja kulttuurielämään. 

Pykälään 3 § Opetussuunnitelma, oppimäärän mitoitus ja laajuus, useat kommentoivat, että 1000-1500 tunnin mitoitusta ei pitäisi sitoa suoraan annettuun opetuksen määrään ja omaa harjoittelua pitäisi ottaa mukaan. Todistusten myöntämisen tulisi perustua sekä suoritettuun tuntimäärään että saavutettuihin taitoihin, sillä annettu opetusmäärä ei suoraan kerro osaamisen tasosta. Eräs vastaaja lausui oivaltavasti, että 1500 tunnilla olisi myös  opintoja ohjaava negatiivinen vaikutus, kun pitkälle tähtäävät oppilaat hyvissä ajoin alkaisivat karttaa esimerkiksi yhtyeisiin osallistumista, jotta eivät kuluta myöhemmin tarvitsemiaan tunteja ennenaikaisesti.  Osaamisperusteisuuttakin uudistukseen peräänkuulutettiin. 

Monet kannattavat yhteen oppimäärään siirtymistä, mutta melkein kaikki 500 tuntia aiemmin antaneet tahot ovat huolissaan siitä, millä resursseilla he pystyisivät jatkossa antamaan 1000 tuntia. Jotkut ehdottivat osasuoritusten tai -todistusten mahdollisuutta tyyliin 500 tuntia ja 1000 tuntia. Omana kommenttinani sanon tähän, että jos niin tehtäisiin, yhden oppimäärään systeemi käytännössä romuttuisi ja yleisen ja laajan dualistinen malli kuitenkin säilyisi. 

Jotkut musiikkioppilaitokset ovat huolissaan siitä, laskisiko osaamisen taso nykyisestä, jos 1300 tunnin laskennallisesta määrästä siirryttäisiin 1000 tuntiin oppilaskohtaisesti laskettavaa resurssia. Ehdotettiin myös opetustuntimäärien pitämistä jatkossakin laskennallisina ja sitä, että opintojen mitoituksen tulisi olla linjassa muiden oppilaitosmuotojen kanssa (1 op= 27 tuntia opiskelijan työtä). Varhaisiän kasvatuksen toivottiin säilyvän valtionrahoituksen piirissä, mutta niin, että se ei kuitenkaan kuluttaisi 1000-1500 tunnin mitoitusta. 

Varsinkin kansalaisopistojen ja kuntien lausunnoissa näkyy selvästi yhteinen pohjatyö, jonka seurauksena eri lausunnoissa on paljon sanasta sanaan samaa tekstiä. Eipä siinä mitään, kyllä me musiikkioppilaitoksetkin olemme sanomaamme koordinoineet ja lähes yhteisessä rintamassa vastustimme sitä, että musiikin TPO:lle korvamerkityt tuntimäärät poistuisivat valtion talousarviosta.

Pykälässä 4 kerrotaan, että kunta voi järjestää omalla päätöksellään taiteen perusopetusta tai sopia koulutuksen järjestämisestä yhdessä muiden järjestäjien kanssa.

Kunnat ovat tulkinneet nykyistä lainsäädäntöä niin, että kunta voi myöntää koulutuksen järjestämislupia ja kunnat ovat paljon niin tehneetkin ja myöntäneet niitä varsinkin yleisen oppimäärän valtionosuusrahoituksen ulkopuolisille toimijoille. Tämäkin on käsittääkseni perustunut lain tulkintaan eli ollut hiukan tulkinnanvarainen käytäntö. 

Uudessa lakiehdotuksessa asiaa täsmennetään niin, että kunta ei voisi enää myöntää järjestämislupia, vaan pykälän 3 momentin mukaan “kunta voisi sopia muun julkisen tai yksityisen yhteisön taikka säätiön kanssa taiteen perusopetuksen toteuttamisesta”, ja perusteluissa sanotaan, että “Kunnan koulutuksen järjestäjänä tulee laatia ja hyväksyä taiteenalakohtaiset opetussuunnitelmat”. 

Helsingin sidosryhmätapaamisessa kuulin, että kuusi suurinta kaupunkia tulkitsevat uutta ehdotusta niin, että jos kunta järjestäisi jatkossa koulutusta, se käytännössä vastaisi myös työnantajavelvoitteista. Ja kun vanha laki kumotaan, kumoutuvat myös kuntien sen nojalla myöntämät järjestämisluvat. Omana kommenttinani totean, että ei liene todennäköistä, että ainakaan Helsingin kaupunki ryhtyisi koulutuksen järjestäjäksi, joten ei ole ihme, että yleisen oppimäärän ei-vos oppilaitokset ovat nyt huolissaan. Jos niiltä poistuisivat TPO-järjestämisluvat, niiden antama koulutus muuttuisi arvonlisäverolliseksi.  Pahimmillaan monet ei-vos oppilaitokset joutuisivat lopettamaan ja kaupungeissa voisi jäädä tuhansia lapsia taiteen koulutuksen ulkopuolelle. 

Kuvataidekoulujen liitto totesi, että uuden lain myötä uusien taiteen perusopetuksen järjestämislupien myöntäminen yhdenvertaistuu taiteen perusopetuksen eri taiteenalojen kesken, kun musiikin erityisasema puretaan valtion budjetin momentilta.  He jatkoivat, että vuonna 2024 musiikin osuus taiteen perusopetuksen tuntiperusteisesta valtionosuusrahoituksesta oli 90 %, kun taas kuvataiteen osuus oli vain 3,4 %, mutta musiikin oppilaita oli 47,8 % ja kuvataiteen 16 %. Omana kommenttinani totean, että tämä on ehkä totta, mutta heiltä unohtui mainita, että musiikissa on yksilöopetusta, kuvataiteissa ei. Näin me kukin käytämme tilastoja oman asiamme tukemiseen. 

Monet musiikkialan toimijat kommentoivat, että varhaisiän musiikkikasvatuksen tulee olla osa taiteen perusopetusta, kuitenkaan syömättä varsinaiseen oppimäärään osoitettuja 1000-1500 tuntia. Omana kommenttinani sanon, että tässä voisi tietysti olla se ongelma, että jos muskari ei kerryttäisi rahoituksen perusteena olevia tunteja, muskaria ei silloin varmaankaan voitaisi järjestää taiteen perusopetuksen valtionrahoituksella? Aiemmin, kun 1300 tuntia oli laskennallinen määrä, tätä haastetta ei ollut. Nyt meidän pitäisi päättää, onko muskari TPO:ta vai ei.

Pykälä 10 velvoittaa koulutuksen järjestäjiä yhteistyöhön, mitä kannatti ehdoton valtaosa lausunnon antajista. Monet kommentoivat, että harvaan asutuilla seuduilla ei välttämättä ole tahoja, joiden kanssa voisi yhteistyössä olla. Osa lausunnon antajista toivoi, että laissa tarkemmin määriteltäisiin, millaista yhteistyötä laki velvoittaisi tekemään. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto näyttää monessa kohtaa jopa toivovan, että kaikki TPO-oppilaitokset tulisi lain tasolla määrätä eli pakottaa tekemään yhteistyötä nimenomaan ja ainakin korkeakoulujen kanssa. Omasta mielestäni tämä ei ole realistista kaikkien TPO-oppilaitosten tai korkeakoulujenkaan kannalta. Yhteistyötä ei missään tapauksessa pidä laissa tarkemmin velvoittaa eikä määrätä, koska oppilaitosten tilanteet ovat erilaisia. 

Työryhmän ehdotuksen luvussa 3 sanotaan, että ehdotettu lainsäädäntö kannustaisi tarkoituksenmukaisiin uudistuksiin ja vahvempaan yhteistyöhön. Edelleen raportin kohdassa 4.2.1.2 sanotaan, että “yhden oppimäärän mukaista opetusta arvioidaan toteutettavan laaja-alaisessa yhteistyössä oppilaitosten välillä”. Perusteluissa puhutaan myös toiminnallisista yhteistyömalleista sekä hallinnollisesta ja tilayhteistyöstä, samoin kuin siitä, että “uuden oppimäärän koulutuspolku rakennettaisiin jatkossa yhteistyössä muiden koulutuksen järjestäjien ja oppilaitosten kanssa” ja siitä, että “yhteistyö voisi tuoda oppilaitoksille synergiaetuja esimerkiksi viestinnän, opettajien rekrytoinnin tai tilayhteistyön osalta”.

Omasta mielestäni tuntuu, kuin tekstissä kierrettäisiin sitä kenties vähän tabunakin pidettyä asiaa, että nyt taiteen perusopetuksen koulutuksen järjestäjiä on aivan liian monta ja niitä pitäisi yhdistää, kuten on jo kaikilla muilla koulutusasteilla tapahtunut. Koulutuksen järjestämisen hallinnolliset vaatimukset ovat vuosikymmenien kuluessa tiukentuneet huomattavasti, ja monetkaan taiteen perusopetuksen pienet järjestäjät eivät nykyisin tosiasiallisesti pysty järjestämään koulutusta edes nykyisten lakien ja hallinnollisten määräysten mukaisesti. Lakiehdotuksesta tai sen perusteluista ei nyt tarkkaan ottaen ilmene tai ei uskalleta suoraan sanoa, mitä muutosta asiaan kaivattaisiin, eli koulutuksen järjestäjien ja oppilaitosten yhdistymisiä.

Lakiehdotuksen pykälän 11 mukaan OKM voi myöntää toimijalle TPO-vastuutehtävän. 

Asetusehdotuksen 3§ mukaan vastuutehtävä voi liittyä pedagogiikkaan, oppimisympäristöihin, TPO:n  tunnettuuteen ja viestintään, opetushenkilöstön osaamisen kehittämiseen, johtamiseen, kestävään hyvinvointiin tai yhteistyöhön, alueellisesti tai valtakunnallisesti, määräajaksi tai toistaiseksi. Monet toteavat, että uusi yhteensä 300 000 euron vastuutehtävärahoitus on varsin pieni, eikä se voi korvata oppilaitosten sisäisiä kehittämishankkeita. Jotkut kysyvät, miten vastuutehtävät määritellään, mitkä ovat myöntöperusteet  ja onko niitä tarjolla tarpeeksi kaikille alueille. Jotkut kannattavat vastuutehtävää erityistä tukea tarvitsevien oppijoiden osalta. 

Omana kommenttinani totean, että Pop & Jazz Konservatorio on jo käytännössä vuosikymmeniä hoitanut rytmimusiikin vastuutehtävää, ja että pedagogiikkaan, toimintakulttuuriin ja oppimisympäristöihin liittyviä malleja ja hyviä käytänteitä voidaan jakaa, mutta näitä käytäntöjä voi harvoin suoraan siirtää sellaisenaan koulutuksen järjestäjältä toiselle. Kunkin järjestäjän on sovellettava niitä omista lähtökohdistaan ja muutettava niistä ne osat, jotka eivät paikalliseen toimintaan sovellu. 

Pykälä 12 valtion rahoitus sisältää määräyksen siitä, että valtionosuus määräytyy jatkossakin opetustuntien määrän mukaan. Perustelumuistiossa mainitaan, että opetustuntimäärien painoarvo olisi rahoitusmallin käyttöönoton alkuvaiheessa 93 prosenttia ja oppilasmäärän ja oppimäärän suorittaneiden oppilasmäärän painoarvo olisi 7 prosenttia. En kuitenkaan löytänyt itse laki- tai asetusluonnoksista määräystä näistä prosenteista. 

Pykälän mukaan jatkossa valtio ei rahoittaisi koulutusta, joka ylittää 1500 tuntia per oppimäärä ja oppilas. Pykälä sisältää määräyksen vastuutehtävän rahoituksesta. Työryhmä esittää TPO:lle 10 miljoonan euron lisärahoitusta. 

Tämä valtion rahoitus -pykälä kirvoitti odotetusti paljon kommentteja, ja valtaosa lausunnon antajista kannatti sitä vain muutettuna. 

Perustelumuistio toteaa, että aiemmin valtion talousarvioissa valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä tuntimäärä on merkitty erikseen musiikille ja muulle TPO:lle, ja että tämä on osoittautunut haasteelliseksi etenkin useamman taiteenalan opetusta toteuttavissa oppilaitoksissa, kun suoritemäärien kohdentamisen rajaus on vaikeuttanut opetuksen kehittämistä eri taiteenalojen kysynnän mukaisesti. Perusteluosiossa talousarviosta ehdotetaan poistettavaksi jako musiikin ja muiden taiteenalojen väliltä.

Lausunnoissa useimmat musiikkioppilaitokset vastustivat tätä ja olivat huolissaan siitä, ottaako uusi rahoitusmalli huomioon musiikin opetuksen erityispiirteet eli sen, että musiikin opetus perustuu suurelta osin yksilöopetukseen, kun taas monissa muissa taiteenlajeissa ryhmäopetus on keskeistä. Monet muiden taiteiden lausujat tosin sanoivat, että nykyinen malli ei tunnista ryhmäopetuksena annettavien taiteenlajien erityispiirteitä ja laskennallisen tuntiperusteisen valtionosuuden suorite on oppitunti, riippumatta siitä, onko kyseessä yksilö- vai ryhmäopetus. Valtion tuki ryhmäopetusoppilasta kohden jää heidän mukaansa näin myös huomattavasti alhaisemmaksi yksilöopetukseen nähden. Kuvataidekoulujen liiton lausunnon mukaan visuaalisten taiteiden opetuksen kustannukset ovat tuntihinnaltaan korkeammat kuin muiden taiteenalojen. Oma ymmärrykseni ei riitä toteamaan tätä paikkansa pitäväksi ainakaan musiikin osalta. 

Monet musiikkioppilaitokset lausuivat, että suoriteperustaisen rahoituksen vertailuluvut olisi määriteltävä  taiteenalakohtaisesti, ei koko taiteen perusopetuksen tasolla. 

Ryhmäopetuksena toteutettavissa taiteissa syntyy nimittäin huomattavasti enemmän suoritteita kuin yksilöopetuksessa. Pelättiin, että näin syntyisi automaatti, joka siirtäisi rahaa musiikilta muihin taiteisiin, ja kannustaisi musiikkioppilaitoksia siirtämään opetusta yksilöopetuksesta ryhmäopetukseen ja laskemaan suoritusten rimaa. Kysyttiin myös, että kumpi koulu saa rahoituksen, jos oppilas vaihtaa taiteen perusopetuksen oppilaitosta kesken opintojen. Useat mainitsivat, että musiikin opiskeluun kohdistuu taiteen lajeista suurin kysyntä.

Kasvukeskusissa sijaitsevat musiikkioppilaitokset korostivat, että alueellisen saatavuuden osana ja lisäksi myös kasvukeskusten saatavuuden ja kysynnän huomioiminen on keskeistä, jotta paljon lapsia ja nuoria ei jäisi koulutusmuodon ulkopuolelle. Haja-asutusalueilla sijaitsevat luonnollisesti korostivat, että tarjontaa pitää säilyä joka puolella maata, ja että oppilasmäärän tai koko oppimäärän suorittaneiden määrän käyttäminen rahoitusperusteena saattaa aiheuttaa epätasa-arvoa haja-asutusalueille.

Useat kaksikieliset koulutuksen järjestäjät korostivat, että molempien kansalliskielten opetuksen tulisi lisätä valtionosuuksia, koska kustannuk  setkin ovat korkeammat. 

Jotkut musiikin toimijat esittivät, että valtionrahoitusta pitäisi voida käyttää 1500 tunnin ylikin 1800 tuntiin. Kuitenkin monet muiden taiteiden edustajat totesivat, että 1000 tuntia voisi olla maksimi, jotta rahoitusta voitaisiin jakaa useammalle oppilaitokselle. 

Monet kansalaisopistot ja kunnat ehdottivat, että kunnan asukasmäärään perustuva valtionosuus taiteen perusopetukselle siirrettäisiin kokonaan TPO:n opetustuntikohtaiseen pottiin. 

Pykälä 13 määrää henkilöstöstä, ja sitä kannattivat sellaisenaan lähinnä muiden kuin musiikin edustajat. Lukuisissa muutosehdotuksissa viitattiin kuitenkin kyseisen pykälän sijasta siihen liittyvän asetuksen 20 § (taiteen perusopetuksen opettajan kelpoisuus) muutokseen, jonka mukaan kelpoinen antamaan taiteen perusopetusta olisi (korkeakoulutetun opettajan lisäksi) myös “henkilö jolla on asianomaisella taiteenalalla saavutettu taiteellinen tai muu ammatillinen ansioituneisuus.”  

Lähes kaikki muutosesityksen tekijät vastustivat tätä kelpoisuusehtojen heikentämistä, monet heistä olivat laajaa musiikissa oppimäärää opettavia tahoja. Monet totesivat, että ainakin 60 opintopisteen pedagogiset opinnot tarvitaan, muuten opetuksen taso laskee, sillä pelkkä alalla ansioituneisuus ei riitä pätevän opetuksen antamiseen. Omasta mielestäni kelpoisuusehtoja ei pidä missään nimessä heikentää edes syrjäseuduilla, sillä eihän niin ole tehty koulujen perusopetuksenkaan suhteen, ja ansioituneisuuden lisäksi pitää vaatia vähintään pedagogiset opinnot siirtymäaikaa noudattaen. 

Pykälä 14 säätää oppilaaksi ottamisesta ja siitä, että hakijoihin on sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita. Lasten ja nuorten ensisijaisuus oli kirjattu nyt voimassa olevan aiemman lain pykälään 1, uudessa lakiehdotuksessa ei vastaavaa muotoilua ole. 

Ainakin musiikin laajan oppimäärän järjestäjät ehdottivat lausunnoissaan, että lasten ja nuorten ensisijaisuus oppilaaksi ottamisessa tulisi voida säilyttää, jotta aikuiset eivät jatkossa veisi oppilaspaikkoja niin, että lasten ja nuorten asema taiteen perusopetuksessa heikkenisi. 

Jotkut yleisen oppimäärän tai muiden taiteiden lausujat olivat epätietoisia siitä, voisiko jatkossa enää tehdä ikätason mukaisia ryhmiä tai ikätasoisia jonoja sisäänpääsyyn. 

Tampereen konservatorio säätiö puki sanoiksi keskeisen ongelman siinä, jos lasten ja nuorten etusija poistuu:“Yhdenvertaisuus ei voi toteutua samoilla pääsykriteereillä lapsille ja aikuisille. Valintakriteerien asettaminen on tärkeää, jotta aikuiset eivät syrjäytä lapsia valintatilanteessa, koska ovat valmiuksiltaan parempia.”

Jotkut olivat huolissaan siitä, että uuden ehdotuksen mukaan, jos kunta ja muu koulutuksen järjestäjä tekevät keskenään sopimuksen oppilaiden ottamisesta, oman kunnan hakijoille voidaan antaa etusija oppilaaksiotossa, mutta näitä etusijaisia oppilaita saa olla kuitenkin enintään puolet kulloinkin otettavista oppilaista. Samoin ihmeteltiin sitä, että jos kunta on koulutuksen järjestäjä ja ostaa opetusta toiselta oppilaitokselta, pitääkö kunnan silloin tehdä oppilaaksiottopäätökset, jotka arkijärjen mukaan kuuluisivat oppilaitokselle. Kuitenkin kommentoitiin myös, että pykäläehdotus vastaa lasten ja nuorten etusijakysymyksen osalta nykyistä lain tulkintaa.

Pykälä 15 linjaa, että oppilailta voidaan periä opetuksesta kohtuullisia maksuja. Lausuntojen mukaan kohtuullisuus on kovin suhteellista, ja olisi pidettävä huoli, ettei oppilasmaksu kävisi esiteeksi TPO:hon osallistumiselle. 

Pykälä toteaa myös, että että koulutuksen järjestäjänä toimiva kunta voi määrätä omasta kunnasta tulevalta oppilaalta perittävän maksun erisuuruiseksi kuin muulta oppilaalta perittävän maksun. Tätä monet (yleensä ei-musiikkitoimijat) pitivät eriarvoisena. 

Pykälä 16 Oppilaan osaamisen arviointi ja todistus 

Monet lausujat totesivat, että olisi hyvä antaa todistuksia myös osakokonaisuuksista. Omana pohdintanani mietin, palattaisiinko silloin käytännössä kahden oppimäärän malliin ja yhden oppimäärään systeemi romuttuisi? 

Opetushallitus ehdotti, että pykäläluonnoksessa tulisi todeta osaamisen arvioinnin rinnalla käsite oppimisen arviointi. Opetushallitus toteaa myös, että muualla hankitun osaamisen tunnistamisen ja hyväksilukemisen helpottamiseksi olisi mahdollista säätää siitä TPO-lainsäädännössä nykyisen opetussuunnitelman perusteiden sijasta.

Lausunnoissa kannettiin huolta myös todistuusten ja osaamisen vertailtavuudesta siirryttäessä oppilaitoksesta toiseen ja todettiin, että osaamisperustaisuus kannattaisi ottaa mukaan lakiesitykseen. 

Pykälää 18 Tietojensaanti- ja ilmoitusoikeus kannattivat käytännössä kaikki lausujat. Turun konservatorio kommentoi mielestäni hyvin, että säädöstekstiin tai sen perusteluosaan on määriteltävä, että koulutuksen järjestäjä saa toimittaa tietoja valtiohallinnon rekistereihin tai opetushallintoviranomaisille ilman oppilaalta tai huoltajalta erikseen pyydettävää lupaa.

Pykälä 19 § Koulutuksen arviointi linjaa, että koulutuksen järjestäjän tulee arvioida järjestämänsä koulutuksen toteuttamista ja on osallistuttava ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Kommenteissa tätä kannatettiin, mutta myös todettiin, että arviointiin tulisi osoittaa oppilaitoksille resursseja. Myös ohjeistusta arviointiin toivottiin. Omasta mielestäni vain taiteen perusopetusta antavien toimijoiden kommenteissa näkyy, etteivät he ole juuri osallistuneet ulkoisiin, esim. Karvin tekemiin arviointeihin, joten ulkoisen arvioinnin konsepti ei ole monelle tuttu.

Pykälään 20 Voimaantulo annetut kommentit totesivat siirtymäaikojen olevan liian tiukat. 

Esityksen mukaan lain tulisi olla voimassa 1.1.2027 alkaen ja ops-perusteiden voimassa 1.8.2028. Tähän aikatauluun toivottiin lausunnoissa väljennystä. 

Lakiehdotuksen 23 §:n 3 momentin mukaan opinnot, jotka on aloitettu tämän lain voimaantulon jälkeen, muutettaisiin tämän lain mukaisten opetussuunnitelman perusteiden mukaan laadittujen opetussuunnitelmien mukaisiksi opinnoiksi, kun opetussuunnitelmat otetaan käyttöön ehdotuksen 23 §:n 1 momentin mukaisesti. 

Opetushallitus kiinnitti lausunnossaan huomiota siihen, että lain voimaantulon ja opetussuunnitelmien käyttöönoton välille muodostuisi yli puolentoista vuoden aika: “Ehdotus näyttäytyy tältä osin erittäin ongelmallisena oppilaiden oikeusturvan näkökulmasta tarkasteltuna. Ratkaisussa oppilaat hakeutuisivat opiskelemaan tietämättä, mitä heidän lain voimaan tulon 1.1.2027 ja 1.8.2028 alkaen käyttöön otettavien opetussuunnitelmien välillä suorittamansa opinnot lopulta tulisivat olemaan uudessa taiteen perusopetuksen rakenteessa”.

Kysyttäessä mitä mieltä lausujat oat esityksen sisältämästä uudesta valtionrahoitusmallista, monet toistivat pykälään 12 Valtionrahoitus antamiaan kantoja, kuten että musiikin oma rahoitusmomentti ja tuntimäärä tulee säilyttää. Jotkut musiikin toimijat toivoivat, että kaikki TPO:n rahoitus kanavoitaisiin yksinomaan taiteen perusopetuslain kriteerien ja valtionosuuksien kautta, myös vapaan sivistystyön osalta.

Edelleen jotkut muiden taiteiden edustajat halusivat, että 1000 tuntia olisi yläräja, jotta rahoitusta voisi jakaa useammalle oppilaitokselle. 

Lausunnoissa todettiin myös, että ehdotettu 10 miljoonan euron lisärahoitus on välttämätön, jotta lakiehdotuksen tavoitteet voidaan toteuttaa. Musiikkikoulut Demo ja Jamkids totesivat, mielestäni aivan oikein, että olisi ollut hyvä, että olisi pohdittu rahoitusmallin muuttamista myös siitä näkökulmasta, että lisärahoitusta ei saada. Itse ajattelen, että olisi suoranainen ihme, jos lisärahoitus näissä talouskurin oloissa saataisiin.

Jotkut ehdottivat, että arvonlisäveron palautusten osalta siirryttäisiin ylempien koulutusmuotojen tavoin euro eurosta -palautuksiin, jolloin alv-palautukset kohdentuisivat niille, jotka ovat alveja maksaneetkin, eikä alveja enää palautettaisi prosenttikorotuksina kaikille. 

Pääkaupunkiseudun toimijat kommentoivat, että koska lasten ja nuorten määrä alueella jatkaa kasvuaan, myös rahoituksen pitäisi lisääntyä, jotta musiikkikasvatuksen saatavuus ei täällä jatkaisi heikentymistään. 

Muutama taho kommentoi, että lakiesityksen taloudellisten vaikutusten ennakkoarviointi on jäänyt tekemättä tai sitä ei ole ainakaan julkaistu, ja ilman ennakkoarviointia on vaikea hahmottaa, miten muutokset vaikuttavat koulutuksen järjestämiseen ja taiteen perusopetuksen saavutettavuuteen eri alueilla.

Opetushallitus totesi lausunnossaan, että “Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämien taiteen perusopetuksen järjestämislupien uudelleen haettavaksi asettamiselle olisi voitu nähdä vahvat, uudistukselle asetettuja tavoitteita tukevat ja niitä vauhdittavat perusteensa.”

Lopuksi

Joissakin kommenteissa todettiin, että opetetaan yli valtionosuustuntien ja tätä pitäisi valtion kompensoida. Itse en ole ikinä ymmärtänyt valtionosuustuntien ylittämisen kysymystä: jos oppilaitos opettaa yli valtionosuustuntien, eikä tee tilinpäätöksessä tappiota, joku muu, yleensä kunta, siis maksaa laskun. Eikö asiat ole siis silloin kunnossa myös valtion näkökulmasta? Jos valtio taas lisäisi panostustaan, alkaisi kertyä ylijäämää. Vai pitäisikö kunnan herätä siihen, että se maksaa oppilaitokselle “liikaa”? Harva oppilaitos tekee vuodesta toiseen “ylitunneilla” isoa miinusta.

Yleisesti ottaen täytyy todeta, että yllättävän moni taho kirjasi pykäliin ehdotuksia tai kommentteja, jotka eivät mitenkään liity siinä kohdin lausuttavana olleeseen pykälään. 

Jotkut ehdotukset olivat yleisen rehtorin elämänkokemuksen valossa arveluttavia, suorastaan mahdottomia toteuttaa. 

Lopuksi, kuten Helsingin konservatorio lausunnossaan totesi, TPO-yhteistyön periaatteena on alusta saakka ollut kunnioittaa taiteenalojen ominaispiirteitä. Lakiesitys sai niin paljon toisistaan poikkeavia ristiriitaisia kommentteja, että saa nähdä, miten tämä hyvä periaate jatkossa toteutuu, vai toteutuuko enää ollenkaan.