SATA2 -saavutettava taideharrastus- hankkeen PILOTTIHAKU on alkanut! Haku päättyy 6.6.2018.

Hei,
tule mukaan kehittämään ja pilotoimaan alueellasi saavutettavaa lasten taidetta ja kulttuuria!

SATA2 – saavutettava taideharrastus – hankkeen valtakunnallinen pilottihaku starttasi tänään! Liitteenä lisätietoa tiedotteena pdf- ja docx-muodossa.

Haku toteutetaan ajalla 7.5.-6.6.2018, eli täytä hakemus 6.6.2018 mennessä osoitteessa www.tampere.fi/sata2.

SATA2-hankkeessa rakennetaan toimintamalleja, jotka tukevat lastenkulttuurikeskusten ja taiteen perusopetuksen saavutettavuutta. Tavoitteena on, että myös erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret voivat helposti osallistua taiteen perusopetukseen ja lastenkulttuurikeskusten toimintaan.

Hankkeessa toteutetaan yhteensä seitsemän ympäri Suomen järjestettävää pilottia, joissa testataan toimintamalleja. Toimintamalleja voivat olla esimerkiksi tukea tarvitseville lapsille tarjotut harrastuksen kokeilumahdollisuudet, toiminnan mukauttaminen erityislasten tarpeisiin, toiminnan vieminen koulujen yhteyteen, viestinnän kehittäminen tai eri toimijoiden yhteistyön pilotoiminen.

Ihanaa, jos lähdet mukaan. 🙂

Aurinkoisin maanantaiterveisin:

Saija Hopea
projektikoordinaattori
SATA2, saavutettava taideharrastus – hanke
044 423 5938
saija.hopea@tampere.fi

Lataa tiedote (PDF)