Keski-Helsingin musiikkiopisto on ollut kahden vuoden Erasmus+ -hankkeessa Movement – Music teaching for Life Skills and Resiliency, joka päättyy kesään mennessä. Olemme iloinneet lapsista ja musiikista sekä keränneet dataa, jonka avulla olemme nyt hankkeen loppupuolella rakentamassa myös …
-
MOVEMENT hanke-esittely (Keski-Helsingin musiikkiopisto)
-
Musiikin opintopolut: Musiikkia harrastavat ja opiskelevat nuoret kaipaavat lisää tukea opintojen siirtymävaiheisiin
Suomessa on hyvät mahdollisuudet musiikin tavoitteelliseen opiskeluun. Nuoret musiikin opiskelijat tarvitsisivat kuitenkin opintojensa eri vaiheissa nykyistä enemmän henkilökohtaista ohjausta sekä tietoa koulutuspoluista ja niiden vaatimustasoista, todetaan tuoreessa, musiikkikasvatuksen ja -koulutuksen tilannetta selvittäneessä tutkimuksessa. Tutkimuksessa …
-
Koillis-Lapin musiikkiopisto: Kaikki säveltämään!
Opetushallituksen rahoittama hanke Kaikki säveltämään! toteutettiin Koillis-Lapin musiikkiopistossa 2021-2022. Hankkeen tarkoituksena oli täydennys kouluttaa opettajia säveltämisen pedagogisten taitojen kehittämisessä sekä tarjota oppilaille säveltämiseen liittyviä lyhytkursseja ammattisäveltäjien opastuksella ja hyödyntää ne valinnaisina opintoina. Säveltäjät Sanna Ahvenjärvi …
-
Nivalan Kiksi 2023
Jokilaaksojen musiikkiopiston ja Nivalan kaupungin järjestämä valtakunnallinen seitsikkokatselmus Nivalan Kiksi järjestetään kolmatta kertaa lauantaina 25.3.2023. Tapahtuma on avoin kaikille vaskiseitsikkohenkisille puhallinkokoonpanoille. Yhteistyökumppaneina Lapin sotilassoittokunta, Suomen Puhallinorkesteriliitto ry, Soli ry ja Finlandssvenska Sång- och Musikförbund rf. …
-
Palje+ 2022 -yhteissoittokatselmus la 19.11.2022
Jokilaaksojen musiikkiopiston järjestämä Palje+ yhteissoittokatselmus kajahtaa ilmoille jo kahdeksatta kertaa lauantaina 19.11.2022 live- ja videokatselmuksena. Luvassa on mitä riemukkainta harmonikan ja yhteissoiton juhlaa! Ainoa sääntö on, että jokaisessa yhteissoittoporukassa on vähintään yksi harmonikka eli ”palje …
-
Riihimäen musiikkiopisto haluaa muistaa SML:n jäsenoppilaitoksia lahjoittamalla 60-vuotisjuhliinsa tilatun teoksen ”Kuutarhan puu” opetus- ja konserttikäyttöön.
Kuutaran puu –laulun on säveltänyt Kielo Kärkkäinen. Teosta saa muunnella ja sovittaa eri kokoonpanoille. Riihimäen musiikkiopiston sinfoniaorkesteri kantaesitti tilaussävellyksen 15.5.2022 juhlakonsertissaan. Sovituksen sinfoniaorkesterille teki Kimmo Kuitunen. Sovittaja tekee tähän versioon vielä muutamia muutoksia, mutta ennen …
-
Selvät Sävelet: Musiikin opiskelua sotaa paossa
Tässä Selvät Sävelet -jaksossa puhutaan suomalaisten musiikkioppilaitosten mahdollisuuksista ja valmiudesta auttaa Ukrainasta sotaa pakoon lähteneitä lapsia ja nuoria soittajia. Mukana keskustelemassa on Tuuli Talvitie, joka on Käpylän musiikkiopiston rehtori ja Suomen musiikkioppilaitosten liiton hallituksen jäsen. …
-
Kirkkonummen musiikkiopisto 50 vuotta!
Kirkkonummen musiikkiopisto täyttää 50 vuotta vuonna 2022. Juhlimme viittäkymmentä vuottamme lukuisin konsertein koko vuoden ajan! Pääset tutustumaan kevään konserttikalenteriimme tämän linkin kautta https://issuu.com/huima/docs/kko_tapahtumakalenteri_2022_kevat Kortti jokaiselle vuodelle Vuoden 2022 aikana musiikkiopistolaiset lähettävät kirkkonummelaisille 50 soivaa onnittelukorttia. …
-
”Eihän tämä voi olla näin vaikeeta, eihän? Wanted: kokosello.”
Hei kaikki, ciao a tutti! Meille Loimaalle kuuluu hyvää: musiikin oppilasmäärämme kasvoi viime vuonna mukavat 36%, mutta sellossa oppilasmäärän kasvu olikin messevät 300%. Siitä syntyi akuutti sellopula, mihin nyt tarvitaan pikaisesti ja tulenpalavasti apua. Vuokraa …
-
Ylä-Savon musiikkiopiston hankkeita: ITÄMYRSKY ja OMIA OIVALLUKSIA OPETUSSUUNNITELMAAN!
ITÄMYRSKY oli Ylä-Savon musiikkiopiston Kuopion konservatorion, Pielisen Karjalan musiikkiopiston, Keski-Karjalan musiikkiopiston ja Kuhmon musiikkipiston yhteishanke, jossa koottiin opistojen oppilaista yhteinen sinfoniaorkesteri.Opetushallituksen rahoittama hanke toteutettiin vuosina 2019 – 2021 ja siihen osallistui noin 60 soittajaa. Tutustu …