Keski-Helsingin musiikkiopisto on ollut kahden vuoden Erasmus+ -hankkeessa Movement – Music teaching for Life Skills and Resiliency, joka päättyy kesään mennessä. Olemme iloinneet lapsista ja musiikista sekä keränneet dataa, jonka avulla olemme nyt hankkeen loppupuolella rakentamassa myös …
-
MOVEMENT hanke-esittely (Keski-Helsingin musiikkiopisto)
-
Musiikin opintopolut: Musiikkia harrastavat ja opiskelevat nuoret kaipaavat lisää tukea opintojen siirtymävaiheisiin
Suomessa on hyvät mahdollisuudet musiikin tavoitteelliseen opiskeluun. Nuoret musiikin opiskelijat tarvitsisivat kuitenkin opintojensa eri vaiheissa nykyistä enemmän henkilökohtaista ohjausta sekä tietoa koulutuspoluista ja niiden vaatimustasoista, todetaan tuoreessa, musiikkikasvatuksen ja -koulutuksen tilannetta selvittäneessä tutkimuksessa. Tutkimuksessa …
-
Koillis-Lapin musiikkiopisto: Kaikki säveltämään!
Opetushallituksen rahoittama hanke Kaikki säveltämään! toteutettiin Koillis-Lapin musiikkiopistossa 2021-2022. Hankkeen tarkoituksena oli täydennys kouluttaa opettajia säveltämisen pedagogisten taitojen kehittämisessä sekä tarjota oppilaille säveltämiseen liittyviä lyhytkursseja ammattisäveltäjien opastuksella ja hyödyntää ne valinnaisina opintoina. Säveltäjät Sanna Ahvenjärvi …
-
Ylä-Savon musiikkiopiston hankkeita: ITÄMYRSKY ja OMIA OIVALLUKSIA OPETUSSUUNNITELMAAN!
ITÄMYRSKY oli Ylä-Savon musiikkiopiston Kuopion konservatorion, Pielisen Karjalan musiikkiopiston, Keski-Karjalan musiikkiopiston ja Kuhmon musiikkipiston yhteishanke, jossa koottiin opistojen oppilaista yhteinen sinfoniaorkesteri.Opetushallituksen rahoittama hanke toteutettiin vuosina 2019 – 2021 ja siihen osallistui noin 60 soittajaa. Tutustu …
-
YHTEISOPETTAJUUSHANKE – Ylä-Savon musiikkiopisto
Ylä-Savon musiikkiopistossa totetettiin vuosien 2019–2021 aikana Opetushallituksen erityisavustuksen turvin YHTEISOPETTAJUUSHANKE Musiikkiopistossa opetus on usein yksinäistä puurtamista: opettajilla on omat oppilaansa ja oma vastuunsa heistä. Yhteistyö kollegojen kesken jää usein vähäiseksi. Yhden opettajan kanssa työskentely kaventaa …
-
Koillis-Lapin musiikkiopisto: OPH:n hanke Musiikkiteknologian opetuksen kehittäminen
Koillis-Lapin musiikkiopistossa toteutettiin opetushallituksen rahoittama hanke Musiikkiteknologian opetuksen kehittäminen lukuvuonna 2019-2020. Opistolle hankittiin ajantasaista opetusvälineistöä, koulutettiin opettajia sekä hankkeen huipennuksena pidettiin etäkonsertti Keski-Helsingin musiikkiopiston kanssa. Musiikin teknologian ja musiikin hahmotusaineiden opetuksen käyttöön hankittiin 2 kpl …
-
Koillis-Lapin musiikkiopisto: Improvisaatio instrumenttipedagogiikassa –hanke
Koillis-Lapin musiikkiopistossa toteutettiin vuosina 2018-2019 Opetushallituksen rahoittamana Improvisaatio instrumenttipedagogiikassa- hanke. Hankkeen aikana järjestettiin kuusi päivän mittaista improvisaatiokoulutus- tapahtumaa. Koulutuksesta vastasivat 7 alan ammattilaista: Teemu Kide, Annika Gummerus-Putkinen, Sanna Ahvenjärvi, Maari Kallberg ja Kaisa Ristiluoma yhdessä, …
-
Erasmus MIX on luovan ajattelun aivoriihi
Lapin musiikkiopiston on mukana 3-vuotisessa kansainvälisessä Erasmus MIV -hankkeessa, jonka tavoitteena on tuottaa eurooppalaisten musiikkikoulujen käyttöön opetusmateriaali- ja metodipankkia. Projektin keskeisiä tutkimuskohteita ovat eri maiden uudet opetussuunnitelmat, lasten luovuuden kehittäminen sekä musiikin esittämisessä että sen itse …
-
Musiikin perusteiden valinnanvapauskokeilu
Ylä-Savon musiikkiopistossa toteutettiin vuosina 2018-2019 Opetushallituksen rahoittamana Musiikin perusteiden valinnanvapauskokeilu -hanke Hankkeessa opettajia koulutettiin opetussuunnitelman uusiin sisältöihin kuten luovuuteen, improvisointiin, säveltämiseen sekä musiikkiteknologiaan. Opettajien täydennyskoulutuksen tarkoituksena oli laajentaa opiston opetustarjontaa ja tarjota oppilaille vaihtoehtoisia tapoja …
-
Musiikki on kansainvälistä Keski-Pohjanmaan konservatoriossa
Keski-Pohjanmaan Konservatorio on ollut aktiivinen toimija EU:n kansainvälisissä ohjelmissa aina 2000-luvun alusta lukien. Kansanvälisyys on aina ollut luonteva osa koulutustoimintaamme, onhan musiikki kansainvälinen, rajat ylittävä kieli. Suoria vierailuja konservatorion ja osallistujien omalla kustannuksella järjestetään vuosittain. …