SIBELIUS-AKATEMIAN KOULUTUSVIIKONLOPPU BARITONITORVEN SOITTAJILLE 20.-22.4.2018 OULUSSA
Sibelius-Akatemia järjestää opetusviikonlopun baritonitorven soittajille pe-su 20.-22.4. 2018 Oulun Musiikkikeskuksessa. Osoite Leevi Madetojan katu 1-3.
Opettajana toimii Akatemian baritonitorven vastuuopettaja Jukka Myllys.
Koulutus on tarkoitettu musiikkioppilaitoksissa opiskeleville baritonisteille ikään ja tasoon katsomatta.
Jokaiselle osanottajalle pidetään yksityistunteja ja hän osallistuu myös yhteissoittoon sekä luentoihin.
Osanotto on opiskelijoille maksutonta. Sibelius-Akatemia hallinnoi Suomen Kulttuurirahastolta saamaansa hankerahaa, jolla korvataan sekä koulutukseen osallistuvan oppilaan että mukana tulevan opettajan matka- ja majoituskuluja. Kulukorvauksiin haetaan matka-apurahaa oheisella linkillä (hakuohje myös linkissä) https://my.surveypal.com/Matka-apurahahakemus—maakunnalliset-opetusvierailut—Oulu
Matka-apuraha on haettavissa kaksi viikkoa kurssin loppumisesta eli 6.5.2018 saakka. Musiikkioppilaitoksen tai oppilaan omaksi kustannukseksi jää vain ruokailut kurssipäivinä.
Paikallista pianistia on mahdollisuus käyttää tunneilla.
ALUSTAVA AIKATAULU
Perjantai 20.4.
klo 19.00 Yhteiset avajaiset ja oppitunteja Oulun Musiikkikeskuksessa, Leevi Madetojan katu 1-3.
Lauantai 21.4.
– Klo 9.00 Yhteinen aamulämmitelymetodiharjoitus
– Yksitystunteja klo 10.00 alkaen
– Pienyhtyeiden harjoituksia (apukouluttajina toimivat paikalliset vaskilehtorit)
– Yhteisluento
– Ruokatunti klo 13-14. Lauantaina tunteja jatketaan iltaan asti osanottajamäärästä riippuen
Sunnuntai 22.4.
– Klo 9.00 lyhyt yhteinen aamulämmittely
– Yksityistunnit klo 9.30 alkaen
– Pienyhtyeiden harjoituksia klo 10.00 alkaen
– Päätöskonsertti klo 14.00
Aikataulu tarkentuu kunhan osanottajamäärä on selvillä.
Ilmoittautumiset Rauno Ojalle 31.3.2018 mennessä osoitteeseen: rauno.oja@eduouka.fi
LIIKENNEYHTEYDET
Junia tulee perjantaina:
– Etelästä klo 14.54 ja 18.20
– Pohjoisesta klo 14.24 ja 17.36
– Idästä klo 16.40 ja 19.59
Lennot saapuvat Ouluun Helsingistä perjantaina:
Norwegian klo 17.00 ja klo 18.40
Finnair klo 17.00 ja klo 18.00
Junat lähtevät sunnuntaina:
– Etelään klo 16.04 ja 17.57
– Pohjoiseen klo 15.03 ja 18.30
– Itään klo 17.56
Lennot Lähtevät Oulusta Helsinkiin sunnuntaina:
Norwegian klo 17.00 ja klo 18.00
Finnair klo 17.30
Lisätietoa tapahtumasta:
Rauno Oja
Pasuunansoiton lehtori, Oulun konservatorio, rauno.oja@eduouka.fi, puh. 041 5402762
Jukka Myllys
Sibelius-Akatemian baritonitorven vastuuopettaja, jumyllys@gmail.com, puh. 050 5611617
Nina Lackman
Koordinaattori, Sibelius-Akatemia, nina.lackman@uniarts.fi, puh. 046 9220647