Helsingin Konservatorion Orfeus manalassa kulkee rokokoon ja 1950-luvun tunnelmien kautta nykypäivään
Helsingin Konservatorion ammatillisen koulutuksen opiskelijat esittävät konservatorion konserttisalissa 15.2.–3.3.2019 Jacques Offenbachin ensimmäisen täysimittaisen operetin Orfeus manalassa. Operetti tunnetaan vetoavista melodioista ja iskevistä rytmeistä. Can-can eli infernaalinen galoppi on operetin yksi tunnetuimmista sävelmistä.
Orfeus manalassa on Helsingin Konservatorion kevään suurtuotanto, jossa on mukana noin 30 laulunopiskelijaa, Helsinki Concordia -orkesterin noin 40 nuorta muusikkoa ja 16 tanssijaa Sibelius-lukion tanssilinjalta.
Juulia Tapolan ohjauksessa antiikin taru ja monitasoinen satiiri on viety rokokoon ja 1950-luvun tunnelmiin, mutta myös nykypäivän catwalkeille ja neonvaloihin. Helsinki Concordiaa johtaa Petri Sakari. Jacques Offenbachin (1819–1880) syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna 200 vuotta. Operetin kantaesitys 160 vuotta sitten oli valtaisa menestys ja sen raikas melodisuus vetoaa yhä edelleen.
Helsingin Konservatoriolla on pitkät perinteet suurten oopperaproduktioiden tuottamisessa. Konservatorio tuottaa ison oopperan keskimäärin joka toinen vuosi. Lue konservatorion verkkosivuilta lisää oopperatoiminnan historiasta
– Orfeus manalassa sopii hyvin nuorille laulajille. Yritämme löytää aina sellaisia teoksia, joissa opiskelijat pääsevät kehittymään, eivätkä joudu laulamaan liian varhain liian vaikeita rooleja. Opiskelijoille on tärkeää saada kokemus kokonaisesta oopperaproduktiosta sinfoniaorkestereineen ja koko koneistoineen akustisesti erinomaisessa salissamme, toteaa korrepetiittori Ilona Lamberg.
Konservatorion omien opiskelijoiden lisäksi Orfeus manalassa -operetissa esiintyy myös Metropolia Ammattikorkeakoulun, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian opiskelijoita ja Sibelius-lukion tanssilinjan opiskelijoita.
Esitys- ja lipputiedot
musiikinjohto Petri Sakari
ohjaus ja lavastus Juulia Tapola
pukusuunnittelija Pia Lasonen
maskeeraus Katjaana Rajala
koreografi Elina Lindroos
valosuunnittelija Tuukka Törneblom
korrepetiittori Ilona Lamberg
pe 15.2. klo 19 (ensi-ilta 1)
la 16.2. klo 15 (ensi-ilta 2)
ke 27.2. klo 19
to 28.2. klo 19
la 2.3. klo 15
su 3.3. klo 15
Ennakkoliput 32,50 / 16,50 € (sis. palvelumaksu) verkkokaupasta konservatorio.fi/event/orfeus. Lipunmyynti alkaa myöhemmin tammikuussa.
Liput ovelta 30 / 15 € (ei ennakkovarauksia)
Median vapaaliput ja kuvausmahdollisuudet
Median vapaaliput voi varata viestintäasiantuntija Raija Kaljuselta (raija.kaljunen@konservatorio.fi, puh. 050 324 6466).
Kenraaliharjoituksia ke 13.2. klo 18.00 ja to 14.2. klo 18.00 voi tulla kuvaamaan.
Valokuvaaja Heikki Tuulen kuvia kenraaliharjoituksista on saatavilla perjantaina 15.2. alkaen kuvagalleriastahttps://heikkituuli.kuvat.fi/kuvat/Orfeus+manalassa/.
Lisätiedot
tuottaja Jaakko Haapaniemi puh. 040 451 6600, jaakko.haapaniemi@konservatorio.fi
ohjaaja Juulia Tapola puh. 050 587 8536, juulia.tapola@gmail.com
viestintäasiantuntija Raija Kaljunen puh. 050 324 6466, raija.kaljunen@konservatorio.fi