SML:n syyspäiviä vietettiin Kokkolassa 16.-18.11.2016

Syyspäivien yhteydessä pidettiin liiton sääntömääräinen syyskokous, jossa mm. valittiin erovuorossa olleet hallituksen jäsenet Raimo Päiväläinen ja Bo-Anders Sandström äänestyksen jälkeen uudelleen kolmen vuoden jatkokaudelle.

Suomen musiikkioppilaitosten liiton syyspäivät pidettiin marraskuussa Kokkolassa Keski-Pohjanmaan konservatoriolla,  yhdessä Konservatorioliiton kanssa. Samalla juhlittiin liiton 60-vuotis-, Keski-Pohjanmaan konservatorion 50-vuotis- sekä Konservatorioliiton 30-vuotispäiviä.

Syyspäivillä myös luovutettiin SML:n uusi, juhlavuonna lanseerattu pronssinen tunnustusmerkki huomionosoituksena edelliselle puheenjohtajalle, Musiikki- ja kulttuurikoulu Sandelsin rehtorille Leif Nysténille, jonka toimikaudet liiton johdossa kattoivat kaikkiaan yhdeksän vuotta liiton taipaleesta. SML:n toiminnanjohtajalle Timo Klemettiselle myönnettiin liiton hopeinen ansiomerkki tunnustuksena jo 20 vuoden ansiokkaasta palveluksesta maamme musiikkiopistoissa ja musiikkioppilaitosten liitossa.  Toimiston tekemää työtä huomioitiin vielä lisääkin, kun järjestösihteeri Minna Stenroos sai pronssimerkin.

Syyspäivien teemoja olivat mm. laadunhallinta, oppilasarvioinnin kehittäminen, musiikkiteknologia ja opetussuunnitelmauudistus.

Lataa syyspäivien ohjelma tästä (pdf)


Syyspäivillä pidettyjen puheenvuorojen aineistoja:

Laadun kehittäminen: kommenttipuheenvuoro (pdf)
Janne Murto, Pop & Jazz Konservatorion rehtori

Oppilasarvioinnin kehittäminen (pdf)
Matti Vänttinen, Musiikkiopisto Juvenalian rehtori

Förändningar i bedömningssätten vid MIK (pdf)
RAPA-hankkeen esittely
Patrik Smulter, rektor vid Musikinstitut Kungsvägen

Oppilasarvioinnin kehittäminen Avoniassa (pdf)
Taitotaulu (pdf)
Antti Ignatius ja Rody van Gemert, Musiikkiopisto Avonian kitaransoitonopettajia

Tekijänoikeudet verkossa (pdf)
Janne Murto, Pop & Jazz Konservatorion rehtori

Kokemuksia musiikkiteknologian opettamisesta
musiikkiopistossa (pdf)
Heidi Veikkola, Jokilaaksojen musiikkiopiston rehtori
Tapio Lappalainen, musiikin perusteiden opettaja

IHAN TAITEESSA -kärkihanke (pdf)
Kaisa Kuula-Bullat, Lapin musiikkiopiston rehtori

Tuulenpesiä (pdf)
Petri Aarnio, Keski-Helsingin musiikkiopiston rehtori

Oopperan kummitus (pdf)
Otto Korhonen, Josensuun konservatorion va. rehtori

iPad-ympäristö mupe- ja soitinopinnoissa (pdf)
Pirkko Paananen-Vitikka, Koillis-Lapin musiikkiopiston rehtori

Tietoa päätöksenteon tueksi (päivitetty 24.2.2017)
Tilastotietoa SML:n jäsenkyselystä 2016
Timo Klemettinen, toiminnanjohtaja

 

 

Vastaa