Vielä paikkoja vapaana Sata2 – alueellisissa lyhytkoulutuksissa

SAAVUTETTAVUUS OSAKSI LASTENKULTTUURIA JA TAIDETOIMINTAA

Alueelliset lyhytkoulutukset lastenkulttuurikeskusten ja taiteen perusopetuksen ammattilaisille

Lämpimästi tervetuloa SATA2 – Saavutettava taideharrastus 2 -hankkeen alueellisiin lyhytkoulutuksiin!

SATA2-hankkeen tavoitteena on parantaa erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kulttuuri- ja taidetoiminnan saavutettavuutta valtakunnallisesti.Hankkeen alueelliset koulutukset antavat valmiuksia huomioida niin omassa työssä kuin työyhteisössä erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria. Tavoitteena on, että kaikilla lapsilla, riippumatta erilaisista ominaisuuksistaan, on mahdollisimman yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua taideharrastuksiin. 

Koulutus on suunnattu ohjauksen, opetuksen ja hallinnon parissa toimiville henkilöille, kuten ohjaajille, opettajille, taiteilijoille, taidekasvattajille, tuottajille, oppilaitosten rehtoreille, suunnittelijoille, opintosihteereille tai muulle henkilökunnalle, joka pystyy työssään vaikuttamaan harrastustoiminnan sisältöjen, rakenteiden ja viestinnän suunnitteluun. 

Koulutuksessa käydään läpi lasten ja nuorten erityisen tuen tarpeeseen liittyviä näkökulmia ja saadaan työkaluja ohjauksen ja opetuksen soveltamiseen. Samalla tutkitaan ja edistetään oman työyhteisön toiminnan sekä viestinnän saavutettavuutta ja esteettömyyttä. 

Jokaisessa alueellisessa koulutuskokonaisuudessa on kolme lähipäivää (jokainen klo 10–16), joista kaksi ensimmäistä pidetään opetuspaikkakunnalla peräkkäisinä päivinä ja kolmas lähipäivä Kulttuurikeskus PiiPoossa Lempäälässä. Koulutus sisältää ennakko- ja välitehtävän.  Lähiopetusta on yhteensä 18 tuntia. Ennakko- ja välitehtäviin arvioidaan kuluvan noin 6–12 tuntia. Osallistujat saavat todistuksen koulutuksesta.

Koulutuskokonaisuus maksaa osallistujalle / lähettävälle organisaatiolle 50 euroa. Ilmoittautuminen on sitova. Jos ilmoittautuja ei syystä tai toisesta pääsekään mukaan, paikan peruuttaminen ei ole mahdollista, mutta osallistumisoikeus voidaan siirtää toiselle henkilölle. Koulutuksen osallistumismaksuun sisältyy kahvit ja materiaalit. Mahdolliset lounas-, matka- ja majoituskustannukset ovat omakustanteisia. Opetuskieli on suomi.

Kevään 2019 SATA2-koulutuksien paikkakunnat ja ajankohdat: 

  • Tampere, Monitoimitalo 13 (Satakunnankatu 13) to–pe 14.–15.2.2019 ja 5.6.2019 Lempäälässä
  • Varkaus, Soisalo-opisto (Taipaleentie 2), to–pe 14.–15.3.2019 ja 5.6.2019 Lempäälässä
  • Helsinki,Annantalo (Annankatu 30), to–pe 11.–12.4.2019 ja 5.6.2019 Lempäälässä
  • Seinäjoki, Seinäjoen kaupunginkirjasto (Alvar Aallon katu 14), to–pe 16.–17.5.2019 ja 5.6.2019 Lempäälässä


Lisätiedot koulutuspaikoista löydät verkkosivuilta osoitteesta:

www.lastenkulttuuri.fi/sata2/koulutukset/alueelliset-koulutukset

Syksyllä 2019 toteutetaan kolme koulutusta eri puolilla Suomea; Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Itä-Suomessa. Tarkat tiedot syksyn koulutuksista julkaistaan keväällä. Näiden koulutusten kolmas yhteinen päivä järjestetään myös Lempäälässä, keskiviikkona 6. marraskuuta.

Koulutuspäivien sisältö:

  1. Lapsi on ensisijaisesti lapsi

Mitä tarkoittaa erityisen tuen tarve ja miksi diagnoosi ei ohjaa toimintaa ja toiminnan suunnittelua? Mitä tarkoittaa inklusiivisuus lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen toiminnassa? Mikä merkitys on yhteistyöllä ja verkostoilla inklusiivisuuden toteutumisessa? Mitä taitoja ohjaajat ja opettajat tarvitsevat ja millaista toimintaa voi ja kannattaa tarjota? Perehdymme saavutettavuuteen ja esteettömyyteen mm. viestinnässä, tiloissa, asenteissa ja toiminnan toteuttamisessa. Kouluttajina päivässä Kulttuurikeskus PiiPoon toiminnanjohtaja Pilvi Kuituja Kulttuuria kaikille -palvelun saavutettavuusasiantuntija Aura Linnapuomi

  • Konkreettiset toimintatavat ja työkalut

Toiminnalliset työpajat ja esimerkit saavutettavasta taideharrastamisesta. Koulutuspäivä sisältää erilaisia keinoja ja ideoita, joita on helppo hyödyntää omassa ohjaus- ja opetustyössään. Kouluttajina päivässä ovat Kulttuurikeskus PiiPoon yhteisötaiteilja Riku Laakkonen, joka on toiminut vuosia tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kanssa taideprojekteissa ja taideryhmissä sekä Pirkanmaan musiikkiopiston trumpetinsoiton lehtori Lotte Nyberg, jonka erityisalaa on monitaiteellisuuden ja luovuuden korostaminen erityisoppijoiden kanssa.

  • Toimintamallien ja osaamisen vieminen käytäntöön
    Saavutettavuus meidän alueella ja yhteistyön ABC – kotitehtävien purku. Kuinka tehdään näkyväksi hyvät toimintamallit ja ideat? Millaisia hyötyjä koulutuksesta saatiin? Millä tavalla omalla alueella toimintaa voidaan jatkossa parantaa inklusiivisen lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen mahdollistamiseksi? Kouluttajina päivässä Kulttuurikeskus PiiPoon toiminnanjohtaja Pilvi Kuitu, yhteisötaiteilija Riku Laakkonen sekä SATA2-hankkeen projektikoordinaattori Saija Hopea.

Ilmoittautuminen on avattu Tampereen, Varkauden, Helsingin ja Seinäjoen koulutuksiin. Käy lukemassa lisää ja lähetä sitova ilmoittautumisesi osoitteessa: www.lastenkulttuuri.fi/sata2/koulutukset/alueelliset-koulutukset. Jokaiseen alueelliseen koulutukseen mahtuu mukaan maksimissaan 20 osallistujaa, joten ole nopea ja varaa paikkasi heti. Toiveena on, että samassa organisaatiossa työskenteleviä osallistuisi koulutukseen maksimissaan kaksi henkilöä. Koulutuksen järjestäjät pidättävät oikeudet muutoksiin. 

Lisätietoja:

Noora Parkkonen, tuotantoassistentti, p. 044 065 2021, noora.parkkonen(a)kulttuuripiipoo.fi

Saija Hopea, projektikoordinaattori, SATA2-hanke, p. 044 423 5938, saija.hopea(a)tampere.fi