TAMK – musiikin tutkinto-ohjelma

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU KÄYNNISTÄÄ ORKESTERINJOHDON KOULUTUKSEN SYKSYLLÄ 2019

Tampereen ammattikorkeakoulun musiikin tutkinto-ohjelma laajentaa Musiikkipedagogi (AMK) -koulutustarjontaansa orkesterinjohtajan nelivuotisella koulutuksella syksystä 2019 lähtien. Päätöksen taustalla on kulttuurialan tarve orkesterinjohdon osaamiselle mm. puhallinorkestereissa, sotilassoittokunnissa, musiikkioppilaitoksissasekä musiikkiteatterituotannoissa. Uusi avaus mahdollistaa myös orkesterinjohtoon liittyvän tutkimus- ja kehittämistoiminnan. 

”TAMKissa (aiemmin PIRAMKissa) on voinut opiskella kuoronjohtajaksi 2000-luvun alkuvuosista lähtien. Orkesterinjohtoa musiikin tutkinto-ohjelmassa on tarjottu vapaasti valittavina opintoina. Tälle pohjalle on luontevaa rakentaa laajempi orkesterinjohtajan koulutus”, kertoo musiikin koulutuspäällikkö Timo Salo. Ideaa on kehitetty yhteistyössä työelämäkumppaneiden, mm. Puolustusvoimien kanssa. ”Näissä keskusteluissa orkesterinjohdon koulutukselle on nähty lisääntyvä tarve”, Salo sanoo. 

TAMKissa syksyllä alkavan koulutuksen erityispiirteitä ovat orkesterinjohto osana musiikkipedagogiikkaa sekä syventyminen joko sinfoniaorkesteri-, puhallinorkesteri- tai musiikkiteatteriohjelmistoon. Opiskelijat pääsevät harjoittelemaan mm. TAMKin opiskelijaorkestereissa, musiikkiteatterikoulutuksen produktioissa sekä muissa yhteistyöproduktioissa työelämäkumppaneiden kanssa. Orkesterinjohdon koulutus laajentaa myös Tampereen Orkesteriakatemia -toimintaa: tässä yhteistyömuodossa Tampere Filharmonian muusikot valmentavat TAMKin opiskelijoita orkesterisoitossa. 

Koulutuksesta vastaa lehtori Markus Yli-Jokipii. Lisäksi kouluttajina toimii vierailevia kapellimestareita sekä TAMKin omista kapellimestareista lehtori Tuomas Turriago.  

Ensimmäiset orkesterinjohtajat aloittavat Tampereen ammattikorkeakoulussa syksyllä 2019. Hakuaika koulutukseen on 20.3.-3.4.2019. Tutkinnon esittely on nähtävissä hakupalvelu Opintopolussa > TAMK Musiikkipedagogi (AMK), Musiikin tutkinto-ohjelma.

Lisätietoja:

Timo Salo, koulutuspäällikkö, 050 441 3243, timo.salo@tuni.fi

Markus Yli-Jokipii, lehtori, 050 311 9589, markus.yli-jokipii@tuni.fi