Pianonsoiton lehtorin vuorotteluvapaan sijaisuus – Sibelius-opisto

Sibelius-opistossa on näköpiirissä pianonsoiton lehtorin vuorotteluvapaan sijaisuus ajalle 1.12.2023-28.5.2024. 

Sijaisen tulee koulutuksensa, osaamisensa ja aktiivisen työotteensa lisäksi täyttää vuorotteluvapaan sijaiselle asetetut työttömyysehdot, joista tarkemmin TE-toimiston sivuilla

Voit olla yhteydessä myös mikäli täytät työttömyysehdot tammikuussa, mutta et vielä joulukuussa. Vuorotteluvapaan alkamista voidaan tarvittaessa hieman siirtää. Lehtorin työaika on 23 viikkotuntia, joka nykyisellään jakautuu 19 opetustuntiin ja neljään säestystuntiin. Sijainen toimii puhaltajien säestäjänä. 

Opetuspaikka on Hämeenlinnan Verkatehtaalla. 

Tarkemmat lisätiedot rehtori Mika Hakalalta 050 5440 518 tai mika.hakala@sibeliusopisto.fi

Sibelius-opisto on Hämeenlinnan, Janakkalan ja Hattulan alueella toimiva musiikin sekä tanssin taiteen perusopetuksen oppilaitos, jossa on noin 1400 oppilasta ja henkilökuntaa 54. Meillä on tarjota oivat puitteet työskentelyyn mukavassa työyhteisössä. Oppilaitoksemme on perustettu vuonna 1950.