Musiikkioppilaitoksen opettajan kokoaikainen virka (viulunsoitto) 1.8.2021 alkaen toistaiseksi

Musiikkioppilaitoksen opettajan kokoaikainen virka (viulunsoitto) 1.8.2021 alkaen toistaiseksi

haettavana Länsi-Uudenmaan musiikkiopistossa.

Länsi-Uudenmaan musiikkiopisto on Lohjan kaupungin ylläpitämä vireä musiikkioppilaitos, joka Lohjan lisäksi toimii Vihdin kunnassa. Avoinna olevan tehtävän opetus painottuu ainakin aluksi Vihtiin, mutta opetusta voi olla myös Lohjalla.

Etsimme nyt innostuneeseen joukkoomme vahvaa pedagogista osaajaa, jolla on oppimiseen innostavat pedagogiset taidot, valmiudet niin alkeisopetukseen kuin edistyneempienkin oppilaiden opetukseen, hyvät työyhteisötaidot ja hyvä soittotaito.

Ryhmäopetustaidot ja kyky yhteissoiton ohjaamiseen katsotaan eduksi. Hakijan on hyvä tiedostaa musiikkiopiston työn näkyvyyden merkitys talon ulkopuolella.  

Kelpoisuusehdot ovat asetuksen 986/1998 mukaiset. Palkka määräytyy OVTES:n mukaan. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on ennen vaalin vahvistamista esitettävä Keski-Uudenmaan Työterveyshuolto oy:n todistus terveydentilastaan sekä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Lohjan kaupunki on savuton työnantaja.

Pyydämme jättämään ensisijaisesti sähköisen hakemuksen osoitteessa www.kuntarekry.fi (työavain LOH-06-17-21) perjantaihin 23.4.2021 klo 15.00 mennessä (hakuaikaa jatkettu). Hakemukseen tulee liittää pdf -tiedostona jäljennökset tutkintotodistuksista. Voit myös toimittaa kirjallisen hakemuksen, johon on liitetty kopiot tutkintotodistuksista, 23.4.2021 klo 15.00 mennessä osoitteeseen: Lohjan kaupunki/Lohja rekry, PL 71, 08101 Lohja. Kirjallisia hakemuksia ei palauteta. Kuoreen tunnus LOH-06-17-21. Hakijat tai osa heistä kutsutaan opetus- ja soittonäytteeseen sekä haastatteluun.

Lisätietoja antaa rehtori Hanna Repo-Nikkanen (puh. 044-3741485, hanna.repo-nikkanen@lohja.fi)