Avoin työpaikka: MUSIIKIN ESITTÄMISEN TUTKIMUKSEN PROFESSORI (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia)

Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Taideyliopiston laaja taidealojen koulutustarjonta ja uutta luova opetuksen ja tutkimuksen vuoropuhelu tekevät Taideyliopistosta kansainvälisesti ainutlaatuisen yliopiston. 

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia hakee

MUSIIKIN ESITTÄMISEN TUTKIMUKSEN PROFESSORIA (professor of music performance research)

viiden vuoden määräaikaiseen tehtävään DocMus-tohtorikouluun. Työ alkaa 1.1.2020. Määräaikaisuuden perusteena on koulutuksen jatkuvaan kehittämiseen ja uudistuvalle opetukselle asetettaviin vaatimuksiin liittyvä joustavuuden tarve.

Toimintaympäristö

Sibelius-Akatemia vastaa taiteelliselle toiminnalle ja tutkimukselle perustuvasta musiikin alan ylimmästä koulutuksesta Suomessa. Sibelius-Akatemia kouluttaa itsenäiseen taiteelliseen työhön kykeneviä taiteilijoita, tutkijoita, pedagogeja ja muita musiikin asiantuntijoita. Se on yksi suurimmista konserttien tuottajista Suomessa, ja siellä on Suomen suurin yliopistollinen musiikin tutkimuksen keskittymä. Opiskelijoita on yhteensä noin 2 200 ja henkilötyövuosia noin 650.

Sibelius-Akatemiasta on valmistunut musiikin tohtoreita 1990-luvun alusta alkaen, ja kuluneen 28 vuoden aikana on valmistunut 217 tohtoria. Tohtorin tutkintoon johtavaa koulutusta tarjotaan taiteilijakoulutuksessa, tutkijakoulutuksessa ja soveltajakoulutuksessa, joissa kaikissa on tutkimuksellisia osioita. Tutkijakoulutuksessa tehdään perinteinen väitöskirja, soveltajakoulutuksessa opiskelija kehittää tutkimuksen keinoin musiikkiin liittyviä käytäntöjä ja välineitä, kun taas taiteilijakoulutuksessa opiskelija syventää omaa taiteilijuuttaan ja tutkimuksellista lähestymistapaansa. Tällä hetkellä tohtoriopiskelijoita on 148, joista 92 opiskelee DocMus-tohtorikoulussa: taiteilijakoulutuksessa 63, tutkijakoulutuksessa 16 ja soveltajakoulutuksessa yhdeksän.

Vuodesta 2013 alkaen Sibelius-Akatemia on ollut osa Taideyliopistoa yhdessä Kuvataideakatemian ja Teatterikorkeakoulun kanssa. Samalla kolmen akatemian yhteistyö tohtorikoulutuksessa on tiivistynyt entisestään, ja tohtorikoulutuksen toimintaympäristön monialaisuus korostunut.

Taideyliopiston strategiassa (2017–2020) on tunnistettu tutkimuksen tärkeys ja tutkimus on asetettu yhdeksi keskeiseksi painopistealueeksi; yliopistotason tämänhetkiset profilointialueet ovat taiteiden historia, taiteellinen tutkimus ja taidekasvatus. DocMus-tohtorikoulun tutkimus ja koulutus kohdentuu länsimaiseen taidemusiikkiin. Yksikössä tehdään tutkimusta monista teoreettisista ja metodisista lähtökohdista.

Lisätietoja Taideyliopiston internet-sivuilta

Musiikin esittämisen tutkimuksen professorin tehtävänkuva

Professorin yleiset tehtävät

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia edellyttää, että professori

  1. tekee ja julkaisee alaansa edustavaa tutkimustyötä
  2. johtaa, edistää ja kehittää alansa koulutusta yhteistyössä yliopiston muun henkilöstön kanssa
  3. ohjaa opiskelijoiden opintoja ja on riittävästi heidän käytettävissään
  4. osallistuu opiskelijavalintoihin ja opintosuoritusten arviointiin
  5. antaa yliopistolle tarpeelliset selvitykset opetuksestaan sekä tieteellisestä ja/tai taiteellisesta toiminnastaan
  6. hoitaa yliopiston hallintoelinten jäsenyyteen liittyvät hänelle kuuluvat tehtävät.

Musiikin esittämisen tutkimuksen professorin erityisalaan liittyvät tehtävät

  • tutkimustyö ja julkaisutoiminta
  • oman erityisalan tutkimuksen näkemyksellinen kehittäminen
  • tutkimushankkeiden ja -ryhmien perustaminen ja rahoituksen hankkiminen
  • opetus- ja ohjaustehtävät pääasiassa tohtorikoulutuksessa, osin myös peruskoulutuksessa
  • vastuu tohtorikoulutuksen kokonaisvaltaisesta kehittämisestä yhdessä muiden toimijoiden kanssa
  • koti- ja ulkomainen verkostoituminen

Musiikin esittämisen tutkimuksen professorin tutkimus voi liittyä esimerkiksi seuraaviin tutkimussuuntauksiin:

  • esittämiskäytännöt
  • esittämisen psykologia
  • esittämisen historia ja kulttuurihistoria
  • musiikkianalyysi ja musiikin esittäminen
  • instrumenttipedagogiikka
  • esittämisen filosofia

Valintakriteerit

Sen lisäksi, mitä yliopistolaissa ja Taideyliopiston henkilöstösäännössä säädetään, musiikin esittämisen tutkimuksen professorin tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää

  • tieteellistä tohtorintutkintoa
  • näyttöä korkeatasoisesta, kansainvälisestä tutkimuksesta ja tieteellisestä julkaisutoiminnasta
  • näyttöä tutkimusrahoituksen hankkimisesta
  • kokemusta tohtorikoulutuksesta ja näkemystä sen suunnittelusta ja organisoinnista
  • hyvää opetustaitoa ja vankkaa kokemusta tohtoriopiskelijoiden tuloksellisesta ohjaamisesta
  • kokemusta ja näyttöä kansainvälisestä verkostoitumisesta ja onnistuneesta yhteistyöstä

Tehtävään voidaan valita myös sellainen tieteellisen tohtoritutkinnon suorittanut henkilö, joka ei täytä jotain muuta edellä mainituista ehdoista, mikäli hän on erityisen ansioitunut muiden ehtojen osalta.

Eduksi katsotaan

  • näytöt tuloksellisesta työstä akateemisissa suunnittelu- tai johtamistehtävissä
  • yliopistopedagoginen koulutus
  • useiden tutkimusmenetelmien hallinta
  • kokemus muusikkoudesta ja/tai tutkimusyhteistyöstä muusikoiden kanssa
  • näytöt monitieteisiin tutkimusprojekteihin osallistumisesta

Professorin työhön ja pätevyysvaatimuksiin on otettu kantaa yliopistolaissa ja Taideyliopiston henkilöstösäännössä. Lisätietoa näistä löydät tämän linkin kautta avautuvasta dokumentista (pdf).

Sitoutuminen ja motivaatio päätoimiseen työskentelyyn professorina sekä näkemyksellisyys alan kehittämisessä arvioidaan hakijan toimittamien hakuasiakirjojen ja erillisen soveltuvuusarvioinnin avulla. Myös opetustaito arvioidaan soveltuvuusarvioinnin yhteydessä. Soveltuvuusarvioinnissa hakijan taitoja, kykyjä ja näkemyksiä arvioidaan suhteessa professorin tehtävien ja toimintaympäristön asettamiin vaatimuksiin. Soveltuvuusarviointi pyritään järjestämään Helsingissä lokakuussa 2019. Lisäksi soveltuvuuden arvioinnissa voidaan käyttää tarvittaessa myös ulkopuolisen yhteistyökumppanin toteuttamaa henkilöarviointia.

Kielitaito

Opetuskielet ovat suomi ja englanti. Kotimaisilta hakijoilta edellytetään erinomaista suomen tai ruotsin kielen taitoa sekä toisen kotimaisen kielen ja englannin kielen hyvää hallintaa. Ulkomaisilta hakijoilta edellytetään erinomaista englannin kielen hallintaa. Taideyliopiston henkilöstösäännön mukaan rehtori voi päättää kielitaitovaatimuksista poikkeamisesta. Kielitaito osoitetaan soveltuvuusnäytteessä.

Lisäksi kotimaisilta hakijoilta vaaditaan jokin seuraavista toisen kotimaisen kielen hallintaa osoittavista todistuksista:

  1. valtion kielitutkintolautakunnan jäsenen tai varajäsenen antama todistus tai todistus, joka osoittaa kielitaidon muulla suomen ja ruotsin kielen taidon osoittamisesta valtionhallinnossa annetussa asetuksessa (481/2003) säädetyllä tavalla (esim. korkeakoulun perustutkintoon sisältyvän kielikokeen suorittaminen)
  2. suomalaisen korkeakoulun ao. kieltä opettavan professorin, apulaisprofessorin tai lehtorin antama todistus
  3. ylioppilastutkinnossa ao. kielessä suoritettu hyväksytty arvosana.

Palkkaus

Palkkauksessa noudatamme yliopistojen yleisen työehtosopimuksen mukaista opetus- ja tutkimushenkilöstön palkkausjärjestelmää. Tehtävä sijoittuu alkaessaan vaativuustasolle 8, ja lisäksi maksetaan henkilökohtaista palkanosaa. Palkka on työsuhteen alkaessa noin 5100-5700 euroa. Palkkaus tarkentuu valittavan henkilön pätevyyden ja työkokemuksen perusteella. Alkupalkka sovitaan muista työsuhteen ehdoista sovittaessa.

Rekrytointiprosessi

Rekrytointitoimikunta selvittää hakijoiden kelpoisuuden ja soveltuvuuden oman arvionsa sekä vähintään kahden Taideyliopiston ulkopuolisen asiantuntijan lausuntojen ja muiden käytettävissä olevien tietojen perusteella. Sibelius-Akatemian akateeminen neuvosto kommentoi rekrytointitoimikunnan valintaehdotusta. Tämän jälkeen Sibelius-Akatemian dekaani tekee valintaesityksen Taideyliopiston rehtorille, joka tekee nimityspäätöksen. Rekrytointiprosessin arvioidaan päättyvän loppuvuodesta 2019.

Taideyliopiston tavoitteena on käyttöönottaa opetus- ja tutkimushenkilöstön urajärjestelmä (tenure track) vuoden 2019 aikana. Taideyliopiston urajärjestelmä tulee koostumaan professorin ja lehtorin vakinaistamispoluista.  Taideyliopisto varaa oikeuden arvioida avoinna olevan tehtävän sijoittumista professorin vakinaistamispolulle vakinaistamiskriteereiden valmistuttua.

Hakeminen

Hakuaika päättyy 3.4.2019 klo 23.59 (UTC +2). Englanninkieliset hakemukset tulee toimittaa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kirjaamoon sähköpostitse yhtenä pdf-tiedostona osoitteeseen siba.kirjaamo(at)uniarts.fi otsikolla ”Musiikin esittämisen tutkimuksen professori”. Lähetyssähköpostiosoitteeseen toimitetaan vastaanottokuittaus.

Hakemuksen (yksi pdf-dokumentti) tulee sisältää:

  1. Vapaamuotoinen hakukirje, jossa hakija kuvaa opetuksellisen ja tutkimuksellisen visionsa ja vahvuutensa suhteessa professorin tehtävään ja Sibelius-Akatemian tohtoriopiskelijoiden tarpeisiin (4 000 merkkiä)
  2. Ansioluettelo, joka tulee laatia Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ansioluettelomallin mukaisesti: https://www.tenk.fi/fi/tutkijan-ansioluettelomalli
  3. Julkaisuluettelo, joka tulee laatia Suomen Akatemian julkaisuluettelomallin mukaisesti: https://www.aka.fi/fi/rahoitus/hae-rahoitusta/ohjehakemisto/julkaisuluettelo/https://www.aka.fi/fi/rahoitus/hae-rahoitusta/ohjehakemisto/julkaisuluettelo/
  4. Näytemateriaali ja luettelo tästä materiaalista: korkeintaan viisi tieteellistä julkaisua, joilla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään.

Hakuprosessissa on mukana kansainvälisiä asiantuntijoita, joten hakukirje, ansioluettelo ja julkaisuluettelo tulee toimittaa englanninkielisinä. Muulla kielellä kuin englanniksi kirjoitettu näytemateriaali tulee toimittaa harkinnan mukaan englanniksi käännettynä. Sibelius-Akatemia ei käännätä hakemuksia tai niihin liittyvää materiaalia.

Ennen työsopimuksen laatimista tehtävään valitun henkilön on toimitettava yliopistolle oikeaksi todistetut jäljennökset mm. tutkinto- ja kielitaitotodistuksistaan.

Hakijoiden yhdenvertaista kohtelua vaarantamatta Taideyliopisto varaa oikeuden jättää tehtävän täyttämättä tai jatkaa hakuaikaa.

Tiedustelut

  • Tehtävää koskeviin tiedusteluihin vastaa professori Tuire Kuusi, puh. 040 710 4337, parhaiten tavoitettavissa
    • to 7.3.2019 klo 15-16
    • pe 15.3.2019 klo 12-13
  • Hakuprosessiin ja hakemiseen liittyviin käytännön kysymyksiin vastaa myös henkilöstösuunnittelija Katja Vento, puh. 040 710 4213.
  • Taideyliopiston sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@uniarts.fi.